perjantai 31. elokuuta 2012

Oona 1v ja kuulumisii

Tänään äidin pienelle pallerolle tuli ikää vuosi! Aika on menny hurjan nopeesti ja ohi silmien. Nyt on ensimmäinen aivan mahtava vuosi takana ja odotan innolla tulevia asioita ja haasteita! :)

Lähi viikot ovat olleet todella mukavia, mutta uuvuttavia. Herään joka päivä klo 6.00. Päivä koulussa ja koulun jälkeen joko töihin tai hakemaan Oona hoidosta sitten kotiin tekemään ruokaa ja iltapäivällä ulkoilemaan Oonan kanssa viellä tunniksi ennen iltapesuja ja puuroa. Päivät ovat suhteellisen samanlaisia. Muuten, meille kuuluu hyvää. Riidellään Jamin kanssa edelleen turhanpäiväisistä asioista lähes päivittäin. Ollaan tehty monta kertaa sopimus, jossa luvataan kummatkin olla valittamatta tai haastamatta riitaa. Ei kauaakaan kun taas jompi kumpi aloittaa. Kai tämä on ihan ymmärrettävää, kun kummatkin ovat väsyneitä pitkän päivän jälkeen.
Jamikin täytti eilen 18 vuotta! Se on nyt käytännössä aikuinen, mutta teoriassa viellä teini. Odotan innolla omaa 18 vuotias syntymäpäivääni. Voin hoitaa KAIKEN itse ilman vanhempien lupia tai suostumuksia.

Oona on oppinut nousemaan itse seisomaan. Alas tuleminen tuottaa hankaluuksia, mutta meidän tyllerö lyssähtää pyllylleen suorilta jaloilta ja se onkin erityisen hauskaa, että ihan nauru tulee joka kerta. Oona on oppinut myös osottelemaan asioita. Olen pannut merkille, että erityisesti puut ja puskat ovat eritysiä ihmetyksen ja osottelun kohteita. Välillä Oona sanoo ''pukka, uu tai ehti'' (puska, puu ja lehti). Oona osaa sanoa paljon sanoja, tai pikemminkin toistella niitä. Esimerkiksi hoito kavereidensa nimet se osaa sanoa. Myös naapurin lapsen nimeä se sanoo välillä. Vettä, kylpy, pullo ja peitto ovat uusia sanoja. (Oonan kielellä siis että tai vettä, ullo tai pullo, eitto tai keitto. Äiti Oona sanoo jo täydellisesti. Sana pappa ja mummi saattavat kuulua ohimennen hyvin hiljaa. Myös tässä ja ota sanoja kuulen päivittän. Oona toistelee tosi paljon sanoja mitä sanotaan Jamin kanssa. Välillä se vaan jää töllöttämään meitä ihmeissään ku hoetaan silmät lautasina söpöllä äänellä jotain sen naaman edessä :D Ihan käsittämätönsä, että Oona osaa sanoa jo noin paljon sanoja, vaikka moni tuttuni kaveri ei sano ehkä kun 0-5 sanaa vuoden iässä. Oonalla sanoja on jo 10-15, mutta sanoja joita se itse sanoo tietoisesti niitä tarkoittaen on varmaan 5-10. Oona ymmärtää myös kieltämistä ja kutsua. Kun kutsun Oonaa tulemaan luokseni niin sieltä se sissi tyttönä ryömii luokseni. Sekä jos kiellän Oonaa esim. hakkaamasta televisiota se lopettaa lähes joka kerta heti.



Oona on edelleen todella hankala matkustaja niin julkisissa kulkuvälineissä kuten myös autossa. Olimme turussa viime lauantaina ja vannoin, etten enään koskaan lähtisi autolla Oonan kanssa minnekkään. Sitä huudon ja raivoamisen määrää -_-' Mua alko sattumaan selkään puolessa välissä matkaa ja Jami vaan nukku vieressä ku mä kärsin väsymyksen lisäksi selkäkivuista ja korvia raastavasta huudosta. Tunteet kärjistyivät hieman juuri ennen perille pääsyä, mutta tilanne meni onneksi ohi pian. Mä olin kuulemma niin kakara Jamin mielestä ku kyselin loppu matkasta jatkuvasti, että millon ollaan perillä ja koitin lievittää kiukkuisuuttani lyömällä huomaamattomasti jatkuvaa tahtia polveani. 


Oonalla on 11 hienoa valkoisa leegoa suussa. Oona ei ole ollut hampaiden tulosta moksiskaan. Oona on edelleen sopeutunut hoitoon todella hyvin :) Ihana kuulla päivittäin kuinka hienosti miedän tyttö on taas tehnyt sitä tätä ja tota. Noussut itse seisomaan ja niinedelleen. Oona ei suostu jostain syystä syömään puuroa enään. Onko teilläkin ollut tälläistä kotona? Miten olette saaneet lapsenne taas puuron ystäväksi? Parina iltana olen saanut Oonan syömään 0,5dl:aan tehtyä puuroa. Puuron päälle olen laittanut 2/3 pienestä hedelmäsose purkista. En siis ole sekoittanut sitä puuroon, koska Oona ei suostu syömään sitä. Otan pienen nokareen puuroa ja paljon sosetta niin kyllä maistuu. Toisin.. Puolen välin jälkeen syöminen alkaa tökkiä ja Oona sylkee puuroa pois. Välillä annan Oonalle pienen palan leipää jonka päällä on hieman voita ja juustoa. Sitä Oona kyllä mielellään syö. Välillä annan Oonalle sänkyyn mennessä maidon sijasta riisi, mysli tai monivilja velliä, joka maistuu myös aivan loistavasti. 
Oona herää nykyään itsestään joka aamu klo 6 aikoihin kuten minäkin, vaikka olen ennen tätä rutiinia herättänyt Oonan vasta juuri ennen lähtöämme. Huomista jännittäessä. Voi jumala, annan Oonan nukkua huomenna edes kello 7 asti. Viikonloppu kuitenkin ja Oonalla on suuret juhlat huomenna tiedossa, joten täytyy olla pirtsakka.

Äitini osti minulle Canonin järjestelmäkameran synttäri lahjaksi! en kyllä ole viellä saanut sitä, koska tilasimme sen vasta eilen. Odotan innolla kameran saapumista, että pääsen ottamaan paljon ihania hyviä kuvia, ihanalla kameralla. Enään toivoisin, että saataisiin uusi tietokone. Sellainen on huhun mukaan tulossa, mutta en teidä viellä, että milloin. Syy siihen, etten ole kirjoitellut tänne on väsymyksen ja ajan puutteen lisäksi myös siinnä, että tää himputin kone on niin hidas, etten ole viitsinyt edes vilkaista tätä päin edelliseen 2 viikkoon. 



Ja jep! Saadaan tulostin kaupan päälle! Oon toivonu tulostinta ties kui kauan ja vihdoin saamme sen tänne ja viellä ilmasiks! <3



No, mutta mä taidan tästä painuu pehkuihin ku väsyttää ihan jumalattomasti taas. Toivottavasti tässä oli teille tarpeeks matskua kuulumisista palaillaan taas kun aika ja tietokone antaa periks :)

9 kommenttia:

  1. Oona on ihan sun näköinen! Suloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eeeikä oo ! :D Iha isänsä näkönen se mun mielestä on! Ja kiitos <3

      Poista
  2. hei. itse olen 29 vuotias äiti, minulla poika täytti syyskyys kolme :) .. sinä oot tosi kaunis ja teillä on kaunis lapsi :) jaksuja teille arjen keskelle <3

    VastaaPoista
  3. hei! on kyllä nyt pakko kommentoida sun blogia :) oot mun yks suosikki teiniäidit sarjasta juuri katoin ennakkoon 4 jakson josssa tapasitte sun mummos! oli kyllä niin ihana nähdä miten onnellinen lapsi on ja sinä! olisi kiva kuulla lisää sinulle ja mitä teille ylipäätään kuuluu oonan kanssa,kuinka teidän arki menee kotona :)

    VastaaPoista
  4. Moi Tanja!

    Kiva lukea teidän kuulumisianne, olen seurannut sarjaa Yle Areenalta. Joko Oona syö paremmin puuroa? Ajattelin kommentoida, kun oma lapseni teki jossain vaiheessa puurostopin. Vellejä ja leipää olittekin jo kokeilleet, mutta voisin kertoa pari lisävaihtoehtoa, joista oma lapseni tykkäsi puurolakon aikana (ja nyt isompanakin, 3-vuotiaana aamu/ilta/välipalana).

    Löysin kaupasta kotimaisia täysjyvämuroja, jotka ovat lisäaineettomia ja makeuttamattomia. Murojen nimi on Talk MURU. Näitä uskalsin antaa silloin tällöin jo vuoden ikäisellekin, tosin ei nyt ihan päivittäiseen käyttöön, kun suolaa niissä kuitenkin on. Pitkään maistuivat ihan pelkän maidon kera. Nyt isompana olen laittanut hieman hunajaa päälle tai joskus on saanut jopa mustikkakeiton kanssa muronsa.

    Tykkääkö Oona jugurtista? Koita sekoittaa luonnonjugurttiin hedelmäsosetta sekä kaura/ruis/neljän viljan hiutaleita. Tämä sekoitus maistuu edelleen 3-vuotiaalleni välipalana ilman sokereita, tms. Tulee sitä viljaa ja tuo luonnonjugurttikin on terveellistä. Tiedostan, että olen vähän tarkka näiden suhteen, kun en siis 3-vuotiaallekaan syötä kaupan sokerijugurtteja. Herkkuja lapsi kyllä saa, kun niiden aika on, mutta en ole nähnyt tarpeen ottaa päivittäiseen ruokavalioon sokerisia välipaloja.

    Vauvanruokaosastolta saa myös muuten niitä valmiita maustettuja puuroja tetroissa. Nämä tietysti tulevat kalliiksi, mutta itse olemme käyttäneet matkapuuroina (reissussa jossain) niitä. Maistuivat silloinkin, kun tavallinen puuro ei mennyt alas.

    Ja niin, en varsinaisesti osaa vastata, että miten lapsen saa taas tykkäämään puurosta. Pidimme taukoa päivittäisestä "normaalista" puurosta tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja, en nyt muista edes kuinka kauan. Mutta välillä tietty koitimme sitä tavallistakin puuroa. Ja sitten jossain välin se alkoi taas maistua, kun ei jatkuvasti tuputettu ja tehty siitä sellaista pakkoa. :) Muistaakseni puurostoppi tuli kuta kuinkin Oonan ikäisenä.

    Tsemppiä teille ja jaksamista arvostelujen kanssa! Luotat vaan itsees, sä olet hyvä äiti ja olet myös kaunis (ihan näin heterona nuorena äitinä sanon :D), olen ollut havaitsevinani, että olisit vähän turhan kriittinen ulkonäköäsi kohtaan. Oman itsensä arvostaminen on tärkeä asia myös lapsen terveen itsetunnon rakentumisessa, eli sitä kannattaa myös opetella (meidän vaatimattomien suomalaisten :D), jos ei itsensä, niin ainakin lapsen kannalta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo puuro menee taas! Mut ainoastaan 8kk tarkotettu Piltin puurojauhe menee.. En tiiä, mut se ei oikeen oo inspirpotunu tohon 12kk tarkotettuun puuron syömiseen.. no mut sitä yritetään sitte myöhemmin taas. Kiitos noista vinkeistä! Nehän pysyy tällä, jos sattuu tulee puurostoppi taas joskus, ja tossahan on monia eri vaihtoehtoja aamupalaksi!

      Kiitos sulle paljon! :)

      Poista
  5. Ok, kiva kuulla, että maistuu taas! :) Ja rennosti vaan, varmasti alkaa ajan kanssa maistua isommillekin tarkoitettu puuro. :)

    VastaaPoista