lauantai 4. elokuuta 2012

11 kuukautta

Oona tuli 31. päivä 11 kuukautta! Ihan tajutonta kuvitella, että äitin pieni pallero on jo niin iso!
11 kuukautta on pitkä aika, mut tää on menny ihan älyttömän nopeesti. Oona on ihanteellinen lapsi. Se ei itkeskele ellei satu olemaan nälkä, väsy tai kakka housussa. Muuten se vaan oleskelee ja leikkii. Välillä on päiviä kun Omppu nousee väärällä jalalla ja onkin sitten aamusta ilta yhdeksään kun piru.

Raskaus
Raskaus oli shokki niin minulle kuin monelle muullekkin. Päätös pitää lapsi oli kuitenkin itsestäänselvyys, koska aborttiin, eli suorasti ilmaistuna murhaan en olisi ikimaailmassa suostunut. Äitini oli tietenkin abortin kannalla, mutta huomasi minun pahoittaneen mieleni erittäin syvästi. Äidin kanssa juteltuani jonkin aikaa hän sanoi ''oli sun valintas mikä vaan niin oon sun tukena aina''. Äiti puhu mun kanssa viellä monta kertaa asiasta ja teki kyllä harvinaisen selväksi, että itseppähän lapseni sitten hoidan ja kasvatan jos lapsen päätän pitää. Sukulaiseni ottivat raskauden todella hyvin, mutta eivät siitä koommin puhuneet ääneen. Raskaus oli todella helppo, ensimmäisten raskausviikkojen ajan oli vähän huonovointisuutta, mutta kaikki katosivat viikoilla 12. Loppu raskaudesta titetenkin teki pahaa vähän kävellä ja välillä oli selkä ja lonkat kipeet, mut ei mitään sen suurempaa. Olin viellä 9 luokalla, en halunnu kertoo mun raskaudesta kellekkään. Raskaudestani tiesi vain pari opettajaa ja pari ''ystävääni'' koulusta. Ennen kouluvuoden loppua kutienkin kerroin raskaudestani julkisesti facebookissa. Onneks kukaan muu kuin pari luokkani tyttöä kyselivät paljon raskaudesta ja vauvan liikkumisesta. Mulla oli tosi pieni maha! Jotkut ku kysy, että millon on laskettu aika ja vastasin, että enskuussa nii niillä loksahti suu auki ''No ei kyllä uskois kun on noin pieni maha!''. Ja hyvä niin. Peittelinkin koko mahaa koko raskauden ajan. Tarpeeksi iso huppari kun oli päällä niin maha oli lähes huomaamaton. Säästyin myös raskausarvilta joita kuumottelin koko raskauden <3


Synnytys
En jaksa kertoa koko stooria. Osa sen lukikin jo mun edellisestä blogista, mutta kerron sen näin lyhyesti.
30.8.2011 oli Jamin synttärit. Leivoin, siivosin, pyykkäsin, löhöilin ja tein ruokaa kuten aina normaalina arkipäivänä. Päivä oli normaali iltaan asti. Illalla mentiin juhlistamaan Jamin ja hänen veljensä syntymäpäiviä ravintolaan. Ruoka ei oikeen uponnut ku alko jo olemaan menkka kivun tapasia kipuja alavatsassa. En kuitenkaan sanonut mitään ääneen, koska en halunnut innostuttaa ketään turhaan. Olinhan vasta viikoilla 37+0. Illalla tultiin kotiin ja mentiin pehkuihin klo 22.00 alko supistelemaan, mutta ei hirveen kovasti. Keskiyöhön mennessä kivut oli lähes sietämättömät ja huusin ja itkin ja tein kaikkeni lievittääkseni kamalaa kipua. Jami nukku tyytyväisenä kääntäen kylkeä mun viekussa. Vaikka kaipasinkin kovasti Jamin tuke, paijausta ja haleja niin en halunnu herättää sitä suotta vaan purin hammasta ja hakkasin tyynyä. Valvoin koko yön.. Tai en ihan koko yötä nukuin aamuyöllä 30minuuttia. Aamulla kerroin Jamille, että oli ollut kamalat kivut yöllä ja edelleenkin on. Jami laitto mulle kuuman kylvyn minne menin lillumaan. 31.8.11 mulla oli tarkotus olla synnytystapa arviointi ja ajattelin ,että meen sinne ja kysyn, että mitä tapahtuu, että olenko nyt synnyttämässä. Kivut oli kuitenkin niin kamalat, että soitin isälleni pyytäen kyytiä. Isäni soitti synnytys sairaalalle ja sanoivat sieltä et heti pitäs mennä. Olin pyytänyt Jamin ilmottamaan kouluun , että ei tule tänään koska halusin Jamin mukaan tarkastukseen. Isi ei kuitenkaan päässy hakemaan ja sano, että pitäs tilaa taksi et hän maksaa sen paikan päällä sitte. Otettiin taksi ja suunnattiin kättärille. isi oli siellä ja makso taksin. Mentiin yläs ja pääsin päivystävälle osastolle. Olin käyrillä 10minuuttia ja tarkastuksessa olin 2cm auki. Käytiin syömässä, josta ei kyllä mun osalta tullu yhtää mitää ku sattu nii helvetisti. Takas vaan päivystykselle ja käyriin. Mulle ehdoteltiin ties mitä lie piikki kivun lievityksiä kankkuun, mut en suostunu mun älyttömän piikkifobian takia. Päivystävällä alko olee ruuhkaa nii mut siirrettiin osastolle. Iskä ja Jami oli mun tukena koko sen päivän. Mulle tultiin sanomaan, että synnytys käynnistettäisiin seuraavana päivänä. Toisaalta olin todella helpottunut tiedosta, mutta olin silti kauheen surullinen siitä, että Jami ei voinu jäädä sinne. Jami oli kaikki mitä silloin tarvistin. Se oli tuki mitä kaipasin enkä voinu sulattaa asiaa, että Jami joutuis lähtemään osastolta pois. 15 minuutin kuluttua lääkäri tulee ja ilmoittaa, että synnytys käynnistetään heti lapsen alhaisen sykkeen takia. Menin paniikkiin ja raivostuin älyttömästi koko jutusta. Huusin ja kirosin jälleen ja olin peloissani. Mulla ei ollu mitään tietoa synnytyksen etenemisestä tai mistään. Synnytyssalissa oli kätilö ja pari muuta. Eniten ärsyynnyin siitä kun saliin ryntäs lauma opiskelijoita, vaikka olin kieltänyt alunperinkin opiskelijoiden pääsyn synnytykseen. Siinnä ne kaikki ihmetteli sitten mun jalkoväliä ''kaikki opiskelijat vittuun täältä huoneesta NYT'' ja kiltisti menikin. Anestilääkäri vai mikälie oli yks ihmis perse. Niin törkeetä! keskiikänen elämäänsä kyllästynyt nirppanokka.  Onneks seki läks hiiteen sieltä huoneesta ennenku villiinnyin. Mun kätilö oli ihana! Siis niin ihana, että toivon en olevan mun muidenkin lapsen synnytyksessä mikäeli lapsia enään tulee. Klo 20.54 syntyi 3 170g 48cm tyttö. Olin kyllä ihan tillintallin epiduraalista ja ilokaasusta, että en paljoonkaan koko tilanteesta muista. Synnytyksessä oli mukana mun äiti ja Jami. Synnytys salin ulkopuolella olivat isäpuoleni, isä, pikkuveljeni, Jamin sisko sekä äiti. Tuore mummi napsi heti 100 kuvaa ja meni näyttämään niitä ulkopuolelle. Äitini viipyi viellä hetken salissa ja häippäisi itsekkin kotiin ja jäätiin Jamin kanssa kaksin... siis kolmin. Meidän vastasyntynyt tyttömme makoili rintani päällä inahtamattakaan. Hengitteli hiljalleen ja tuhisi ihanku isänsä. Parin tunnin päästä pääsin suihkuun ja Jami kylvetti tyttömme. Sitten meille tuotiin vauva kässyt mihin pikku nyytti pääsi nukkumaan. Saliin meille kärrättiin myös ruokaa ja pystyin vihdoin syömään kunnolla. Kello oli jotain 12 yöllä kun päästiin huoneeseen. Mä soitin parille ystävälleni kertoakseni Oonan syntyneen. Olin selittäny kuullemma jotai ihan omiani enkä kyllä ees muista mitä puhuin niiden kanssa.

Ensimmäiset kuukaudet
Kotiuduttiin synnäriltä 4. yön jälkeen. Kotiin oli outo tulla kolmin. Meidän pallero näki ensimmäistä kertaa uuden kotinsa joka oli puhtaampi kuin koskaan. Kiitos Jamin äidin ja siskon, jotka olivat menneet meille siivoamaaan kotimme tuloamme varten.
Jami sai koulustaan 2 viikkoa isyyslomaa. Hyvä niin, koska oli pikkasen paikat kipeet enkä oikeen kyennyt nousemaan sängystä. Ooona vaan nukku.. Ja nukku.. Ja nukku.. Söi ja nukku lisää. Jamin isyysloma lakkasi ja hän palas kouluun kun mä jäin kotiin tyttömme kanssa. Musta tuntuu, että Oona ei edes tajunnut olemassa oloaan, koska ei oikeen mitään tehnyt. Kuukauden iässä kuulin Oonan itkevän ensimmäistä kertaa. Ennen sitä se oli vaan ähkimistä ja puhkumista. Oona on ollu ihan aina tosi  onnellinen ja tyytyväinen lapsi. 4kk iässä Oona alko vasta heräämään todellisuuteen ja alko olemaan hereillä enemmän ja seurustelemaan.

Nimi
Oonan syntymästä 2 kuukautta Oona oli vaan tyttö ilman nimeä. Nimi ehdotuksia oli monia, mutta emme osanneet päättää, mikä olisi juuri se oikea tälle rusinalle. Alunperin Oonalle piti tulla Jamin sukunimi, mutta synnytyssairaalalla halusinkin Oonalle oman sukunimeni. Jami oli tietenkin pettynyt kovasti, koska oli todella innoissaan, että lapselle tulee hänen sukunimensä. Oonalle kun ei tullut Jamin sukunimeä annoin nimi vallan hänen käsiinsä, mutta viikkoa ennen ristiäisiä Jami ei osannut  vielläkään sanoa, mikä tytön nimeksi tulisi. Luettelin pitkän listan nimiä ja Jami ei tyytynyt mihinkään. Ensin mietimme, että antaisimme Oonalle nimen Milla Emilia, mutta jostain syystä päädyimme Oona Josefinaan. Oonan toisen nimen päätti isäni. Isäni ehdotti Oonan nimeksi Josefinaa, mutta Jami taas ei pitänyt nimestä etunimenä. Oonan Jami kelpuutti ja niin sai tyttömme nimeksi Oona Josefina. Isäni kutsuu Oonaa Josefinaksi, koska Oona kuulemma näyttää ihan Josefinalta ? :D

''Äiti''
Pikkuhiljaa Oonalle puhkes ensimmäinen hammas. Se oli suuri ilonaihe etenkin mulle, se oli ihan mahtava juttu mun mielestä! Oona oppi kääntymään ja hypin iloissani jälleen. Jokaisesta asiasta minkä Oona oppii, jokaisesta hampaasta joka Oonalle puhkeaa, jokaisesta hymystä jonka Oona vilauttaa nii oon iki onnellinen ja iloitsen kaikista asioista mitä tää ''pieni'' palleromme tekee. Ajatella, että olemme Jamin kanssa luoneet jotain noin ihanaa ja elämän iloista. Noin söpöä ja kaunista. Noin rakastettavaa. Oona osaa sanoo äiti, ja senkun se sanoo niin tulee ihan älyttömän ihana fiilis. ''Hei mä oon oikeesti äiti''. Nyt Oona jo istuu ja ryömii ja mun on tosi vaikee pysyy kehitykessä mukana, vaikee sulattaa asia, että Oona ei oo mikään pikkuriikkinen sylivauva vaan menevä ja tomera ilopilleri.

voisin kertoo kaiken yksityiskohtasesti, mutta mulla ei oo aikaa siihen. Tänään poikkeus päivänä sain ihan luvalla olla koneella ''hetken'', mutta tähän mennessä oon viipynytkin jo parisen tuntia :s

Oonalle puhkes tänään 10. hammas! Nyt on tullut jo kaikki etuhampaat ja nyt on tullut sekä ylös että alas yksi puruhammas. Oona ei onneks oo reagoinu ku ensimmäiseen sekä 5. hampaaseen. Eikä oo kuumeillu hampaista. Siitä puheenollen Oona ei ole ollut kuin KERRAN koko 11kk aikana kuumeessa. Sekin oli illalla ja johtui rokotteesta. Sillä on ihan superhyvä vastustuskyky! Oona ei oo saanut edes silloinkaan (onnkeks) kuumetta ku mä tai Jami ollaan oltu kuumeessa. Vaikka esim muhun tarttuu välillä herkästi kaikki taudit ja viirukset jos kavereilla on ollu ja ollaan hengailtu päivällä.

Ah.. Äitin ja isin pieni rakkauspakkaus <33

JA nyt sit lopettelen ja käyn nukkumaan unet vaan kaikille lukijoillekkin :) 

ps. Jännitys tiivistyy. Mulla alkaa maanantaina koulu ja Oonan hoito alkaa! TOOOSI jänskää! Oon odottanu ihan intona koulujen alkua ja nyt oon niin super ilonen et pääsen opiskelemaan!!!! Paitsi, et joudun olee erossa Oonasta! :(

8 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Oona vaikuttaa niin reippaalta typykältä että kyllä pärjää siellä hoidossa :) Ja tsemppiä sulle koulun alkuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! :) Joo se on tommonen tohelo, sekun on hereillä nii ei kyllä pysy paikallaa hetkeekään. Paitsi äsken oli tossa telkkarin vieressä ihan paikallaan ja epäilyttävän hiljaa nii tuhojaanhan se siellä teki! :D Toivotaan ja kiitos paljon! :))

      Poista
  2. Oi miten ihana postaus!:)Nää synnytyskertomukset on samalla niin hellyttäviä ja jännittäviä:) Kovasti onnea sulle kouluun ja Oonalle hoitoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mäki tykkään lukea blogeista synnytystarinoita! Toi ei ollu niin yksityiskohtanen ku se joka mulla oli mun edellisessä blogissa. Mut tän postauksen.ideana olikin kertoo oonan elämästä alusta loppuun jotenkin tarkasti mutta lyhyesti! :) kiitos paljon! :))

      Poista
  3. Apua osaako Oona sanoo jo äiti!!!
    Mihin kouluun meet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä en valitettavasti anna julki koulupaikkaani, työpaikkaani, oonanhoitopaikkaa tai muita tietoja olin paikoistani :/ yksityisyyttä turvaten. Ja muutenkaan koskaan tiiä millasta porukkaa täällä netissä liikkuu:0 joo sanoohan se! En tiiä tarkalleen et tietääkö se oikeestaan sanovansa sitä sanaa, mutta välillä ku katoon keittiöön tai pois oonan näköpiiristä nii alkaa kuuluu "äitii" ää kyllä välillä katoo muut välillä sanoo ään kanssa. Välillä se taas hokee sitä istuessaan sylissäni :0 haluisin niin laittaa videoo tänne tosta tohelosta, mut kamerassa ei oo video kuvaa enkä oikee osaa lisätä tänne :00

      Poista
    2. Tarkotin et mitä meet opiskelee :D

      Poista
    3. HAHA! Aijaa sori :s Joo sis ammattistartilla oon. En siis opiskele millekkään alalle tällähetkellä. Nykyään haetaan pisteiden perusteella ja mulla -3pistettä oli tänävuonna ku en hakenu suoraan peruskoulusta. JA en oikee tiiä mitä edes haluisin tehä nii ammattistartti osottautu tosi hyväks valinnaks! :)

      Poista