maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kuulumisia part 2

En keksi enää otsikoita, joten olkoon nyt part ykköset, kakkoset jne.
Tässsä postauksessa ei ole kuvia, koska ihana koneeni on niin laginen, että en pysty tänne lisäämään tällä hetkellä mitään kuvia. Pyrin nyt kuitenkin kun tän uuden blogin alotin, että laitan joka postaukseen edes yhden kuvan, mutta tämä postaus nyt olkoon poikkeus sääntöön.

Viime viikko ei ollut mitenkään erityinen ja nyt miettiessäni, en edes muita mitä olen tehnyt. Tiistaina olin töissä klo10-16. Aamu töissä oli tosi kiireinen ja se oli vaan hyvä. Aaamu kiireen jälkeen imuroin tilat, hain kaupasta mustetta, tarrapaperia ja teippiä. Samalla hain itselleni evääksi 2 lihapiirakkaa. Oonan kanssa kotona oli eräs kaverini, joka oli tullut edellisenä päivänä yöksi. Hänen olis täytynyt herätä kotona aikasin aamulla ja matkaan olis mennyt vajaa tunti. Kaverini oli Oonan kanssa kotona 2 asti, kunnes Jamin äiti tuli katsomaan Oonaa ja kaverini lähti kotiin.
Jamin äiti ja Oona tulivat käymään työpaikallani katsomassa turvaistuinta jonka olin löytänyt. Käyttö-ohjeet olivat mukana, mutta en tajunnut niistä mitään, joten ajateltiin Jamin äidin kanssa, että turvaistuin on liian monimutkainen. Onneksi kuitenkin paikalla oli eräs nainen, joka tiesi turvaistuimista enemmän ja näytti kädestä pitäen, että miten mikäkin juttu toimii. Lopuksi päädyimme kuitenkin ostamaan turvaistuimen. Turvaistuin on nyt siis isommille. Turvakaukalo joka Oonalla on nyt, alkaa olemaan jo vähän pieni. Tämä mikä ostettiin on 18kg asti.

Keskiviikkona taisin nähdä erästä kaveriani. Käytiin hesessä syömässä ja sittarissa kävin ostamassa itselleni uuden meikkivoiteen, koska edellinen oli lopussa. Sitten kaverini lähti ja minäkin lähdin kotiin päin.

Torstaina olin auttamassa lähes 90vuotista isopappaani. Kävin hänen luonaan imuroimassa ja pyyhin hieman pölyjä ja syötiin ja rupateltiin kaikkea. Pappa ei olis tarvinnut oikeesti apua, koska saa ilmaisen avun siivoukseen ja kaikkeen, koska on sotaveteraani. Kuitenkin sain mahdollisuuden auttaa häntä, sekä pitää seuraa hänelle.

Perjantaina oli ihan kotosalla vaan päivästä ja iltapäivällä lähdin äitini luokse. Äidin luona odottelin Jamin saapumista. Jami toi tullessaan Oonalle iltapuuron. Syötettiin Oona ja lähdettiin kotiin.

Lauantaina oltiin eräissä juhlissa (ei siis missän ryyppy juhlissa). Siellä oli tarjolla hyvää ruokaa ja juttelu seuraa. En tuntenut sieltä ketään, paitsi Jamin äidin, velin, siskon sekä hänen mies ystävänsä. Kaikki ihmettelivät Oonaa ja Oona oli vähän hämmillään koko tilaisuudesta. Juhlien päätyttyä mentiin Jamin äidin luokse. Siellä selasin ison kasan Jamin siskon ''pois'' heittämiä vaatteita ja valitsin itselleni parhat. Sieltä löytyi kesäksi toppeja, t-paitoja, sortseja ja ''kauluspaitoja''. Syksyksi siellä oli myös siisti takki ja talveksi huopatakki ja semmonen toinenki ihana takki! <3 se pitää vaa käyttää pesulassa ja sitten se on käyttövalmis ensitalvena. Jamin äiti heitti meidät kotiin ja samaan aikaan meidän lastenhoitaja(t) saapuivat pihaan. kotiin päästyämme järjestelin uudet vaatteeni kaappin ja karsin vaatteita pois joita en käytä. Samaan aikaan Jami ja hänen kaverinsa syöttivät Oonaa keittiössä ja tämän jälkeen vaihtoivat Oonalle vaipan ja yöpuvun. Pakkasin sauna kassin valmiiksi ja kaverimme laittoi Oonan sänkyyn nukkumaan.

Sunnuntaina oltiin Jamin äidin luona syömässä. Ennen sitä olin töissä 2tuntia.

Tämän viikon suunitelmat (ohjelma) :

Maanantaina eli tänään meen värjäyttää ja leikkaa mun hiukset mun kaverin luokse. Sen jälkeen menen äitini luokse ja Oona on tietenkin mukanani. Kaverini tulee meille illalla ja jää yöksi.

Tiistaina eli huomenna meen taas töihin 10-16 ja kaverini vahtii Oonaa 2 asti, kunnes Jamin äiti tulee.

Keskiviikkona on Oonan fysioterapia, sitten nään ehkä erään kaverini itiksessä.

Torstaina on 12 aikaa tattoo aika. Meen sinne siis korjauttamaan tatuointiani ja se on maksuton käynti ja Oona tulee mukaan, koska korjauttamisessa ei mene kuin 5minuuttia.

Perjantaina on päivä, jolloin lähden provinssi rokkiin teiniäiti-sarjan kuvauksiin. Lisäkseni sinne tulee 3 muuta teiniäitiä jota kuvataan tällä hetkellä. Junani lähtee aamulla, ja menen junalla tampereelle ja sieltä jatkamme matkaa autolla. Jamin äiti tulee katsomaan Oonaa aamulla kun lähden.

Mainitsemattomat asiat:
-Oonalle on puhjennut 5. hammas
-Oona on oppinut istumaan (ei hyvin, mut istuu kuitenki)
-Olin kävelyllä naapurini kanssa.

5 kommenttia:

  1. onko sulla kuvia galleriassa tai jossain muualla? :-) oot tosi nätti ! ja vaikutat tosi hyvältä äidiltä Oonalle :)

    VastaaPoista
  2. Ootko -95 vai -96?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun on pakko kysyä,että mikä ton kommentoijan nimike oikein on :D ''teya-fan'' O_O

      Poista
    2. Mietin itte ihan samaa :D Joku TODELLINEN fani. Varmaan juoksis kiljuen sun luo pyytään nimmarii perseeseen ku näkis ihan LIVENÄ :DD Vitsivitsi :D

      Poista