sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Rest in peace

Tänään aamulla sain puhelun äidiltäni, että isopappani on kuollut viimeyönä. Äiti oli eilen illalla soittanut, ja kertonut, että pappa on sairaalassa letkuissa. En kuitenkaan ollenkaan aavistanut koko asiaa kun äiti soitti. Vasta kuulutuani hänen itkuisen äänensä purskahdin itsekkin itkuun.

Aamu oli tosi rankka. Viikonloppu muutenkin, kaikki stressi ja muu tuntuu vievän mun voimat totaallisesti. Näin mun parastakaveria. Se vähän piristi mua.

Soitin aamulla myös Jamille ja kerroin tapahtuneesta ja kysyin voisinko hakea Oonan vasta illalla. Onneksi Jami ymmärsi ja sanoi, että se käy.

Oonalle kuuluu hyvää. Mitään ihmeellistä, maailmaa mullistavaa ei ole viimepäivinä tapahtunut, joten kerrottavaa ei paljoonkaan ole.

Joku kyseli asuntopostausta, niin teen sen sitten kun meidän asunto on ihan kokonaan valmis. Eli joku 2-3kk :) Pientä pintaremonttia tänne olis tarkotus tehdä, maalata seiniä ja mulla puuttuu sohvat, matot ja sen sellaset viellä. Tää näyttää aika slummilta tällähetkellä :D


Tässä kuvassa on se Oonan kuhmu kun se tipahti niitä rappusia ;O



Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

36 kommenttia:

  1. aivan rutistettavan näkönen tuo oona <'3

    VastaaPoista
  2. Otan osaa:( Koittakaahan pärjäillä♥

    VastaaPoista
  3. Jestas säikähdin, kun luin otsikon ja sit näky tuolla bloggerin listassa oonan kuva. Ajattelin, että Oonalle olis tapahtunut jotain.. Ei onneksi :) ♥
    Mutta voimia läheisen menetyksestä ♥

    VastaaPoista
  4. Otan osaa papan poisnukkumisen johdosta, hänellä on varmasti nyt parempi olla siellä missä ikinä onkaan. Tiedän tunteen, mun pappa kuoli lähes 3 vuotta sitten. Paljon on muistoja hänestä ja kukaan ei voi viedä niitä minulta pois, ei sinultakaan. Voimia arkeen! Onpas Oona jo iso tyttö, miten voikaan olla niin paljon äitinsä näkoinen.

    VastaaPoista
  5. Harmi että isopappasi on kuollut :( Tää sun blogi on ihan paras!

    VastaaPoista
  6. Te ootte niiiiiin samannäkösiä! Ainoastaan oonan pään muoto tulee mun mielestä jamilta :D nättejä tyttöjä kummatkin (:

    VastaaPoista
  7. Voi ei ! Osanottoni ja koita kestää! Voimia sinne! <33

    VastaaPoista
  8. Osanottoni. Hyvää jatkoa! -Laura

    VastaaPoista
  9. Otan osaa ;(
    Onneksi sulla on noin ihana päivän paiste siellä kotona =)

    VastaaPoista
  10. Voitko kuvata vaik ens postaukseen sun kaikki tatskat?:)

    VastaaPoista
  11. ettekö käyttäny sillo joskus jamin kans kortsuu? miks? vai pettikö ehkäisy?

    VastaaPoista
  12. Osanottoni, mun kaverin isoisä kuoli tiistaina, ja tiiän miltä se tuntuu ku joku jonka tuntee aika hyvin kuolee

    VastaaPoista
  13. Minkä ikänen sun isopappa oli ku kuoli? :( ja haluisitko joskus pistää tänne kuvia susta 10-14 vuotiaana? :-) + sieltä floridasta kuvia??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Floridan kuvat meni edellisen läppärin mukana, kuvia ei tulosssa mut koitan löytää päiväkrjan johon talletin koko reissun niin ainakin kirjoittelen siitä sitten :) Tekstiä vaan on niin paljon etten ole saanut aikaiseksi aloittaäa sitä ''kunnolla''.


      Poista
  14. Pärjäile! Mä oon ootellu sun lomakuvia ja nytten kun sulla on netti kotonakin niin voiskohan olla aika tehdä lomapostaus kera kuvien?;)

    VastaaPoista
  15. Kamala kun nuo lapset kasvaa nopeesti! :)

    VastaaPoista
  16. ootte jamin kans eronnu?

    VastaaPoista
  17. Moi Tanja, olet varmaan Teiniäidit-sarjan jo monet kerrat nähnyt, mutta ajattelin kertoa sarjan löytyvän nyt Ylen Elävästä arkistosta. Voit sitä sitten linkkailla kavereillesi tai täällä blogissa, jos haluat. :)

    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/teiniaidit_95609.html#media=95614

    Kevätterkuin,

    Sonja Elävästä arkistosta

    VastaaPoista
  18. Siinä teiniäidit sarjas ku oot sielä jossain kahvilas tms.mikä onkaa:D ja puhut jonku kans ku se sai lapsen (tai tuli raskaaks) 14v en muista tätäkään (:D) ..ja sanot jotain et "ai mä en tiennykkää ;o :) oot nii ihana siinä ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :) ei sitä kaikkea tiedä, edes ystävistään :O

      Poista
  19. Oona on kyllä kaunis lapsi <3 äitiinsä tullut :) Kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
  20. Koska teet siitä sun reissusta sen postauksen? Ne kuvat ja se päiväkirja? :) Oot kauhean nätti ja Oona kans <3

    VastaaPoista
  21. voisit postailla vähän enemmän niinku teya koska kaikilla menee kiinnostus tähän ku ikinä ei tuu mitää uutta..!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pahoittelen! :/ Aina ei oo aikaa, mahdollisuutta postata, nyt etenkin kun oon oonan kanssa kahdestaan ja arki vetää mehut kiitettävästi, ei sitä jaksa enää koneela näpytellä. Ja mulla meni läppärikin rikki niin en oo siitäkään syystä päässyt postailemaan!

      Poista
  22. koska uutta postausta ?!

    VastaaPoista
  23. Voitko tehä postauksen lapsuudestas, jos on lapsuus-kuvii? ;p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei kuvia ole niiltä ajoilta, kun meni sillon 5 vuotta sitten koneen mukana! Sori! Mutta jos löydän edes jotain vanhoja kuvia jostain niin laitan! :) LAitan korvan taakse ja sukanvarteen toivomuksen lapsuus-postauksesta :)

      Poista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista