torstai 14. maaliskuuta 2013

Pikaiset kuulumiset

Moikka!

Kerron pikaisesti kuulumisia nyt. Muutosta on nyt siis vajaa 2 viikkoa. Mun kämppään en oo saanu melkeen mitään tavaroita. Verhot, matot, sohva ja tollasta puuttuu.. Mulla ei ole edes siivousvälineitä! :O Oonan ensimmäiset yöt oli tosi levottomia uudessa kodissa. Oona heräs 1-5 kertaa yössä. Viime viikonlopun Oona oli Jamilla ja nyt huomaa, että Oona on paljon rauhallisempi ja alkaa sopeutua tilanteeseen. Oon varannut myös ajan lastenvalvojalle, se toisin on vasta kesällä, mut uskon, että suullisella sopimuksella pärjätään Jamin kanssa sinne asti :) Ollaan sovittu nyt, että Oona on jokatoinen viikonloppu Jamilla, yhden arki yön ja yhden arki illan. Eli hakisin Oonan arki-iltana klo 19 mennessä kotiin nukkumaan. Mun mielestä tää on TOSI hyvä näin. Oon kuullut vaan ikävää huhua, että jokatoinen viikonloppu (koko viikonloppu) on Oonalle liikaa. Näin mun sossuni sanoi. Siinä samassa totesin, etten ihmettele yhtään miksi suomen yh äidit näyttää niin väsyneiltä ja loppuun kuluneilta jos omaa aikaa on vain se yksi yö JOKATOINEN viikonloppu?!

Oonan perhepäivähoitaja on myös sitä mieltä, että Oonan täytyis ehdottomasti nähdä isäänsä useammin! Sitä mieltä ollaan yhdessä Jamin kanssakin. Epäilen, että sellaista sopimusta ei saada allekirjoitettua lastenvalvojalla, mutta aijon tehdä kaikkeni sen eteen, että niin tulisi tapahtumaan.

Kävin myös viime perjantaina iskän kanssa ikeassa ostamassa mulle ruoan teko välineitä, astioita ja sen sellaista. Tänään käyn ostamassa pussilakanoita, verhot ja muutaman maton.

Koulu mulla on vähän kussu. Oon ollu melko väsynyt ja stressaantunut viimepäivinä, niin aamulla ylösnouseminen on välillä haasteellista. Samoin illalla unenpäästä kiinni saaminen on ollut hankalaa :C No, mutta uskon, että mäkin alan voimaan henkisesti ja fyysisesti paremmin kun totun kokonaan tilanteeseen..

Oona on alkanut paljon sanomaan sanoja. Sanoja mitä Oona nyt sanoo ovat : Kala, Oona, Mummi, Kylpy, Auto, Hauva, kissa, kirja, nukkumaan, anna, ota, ei, kiitti, pulkka. Muutaman lauseen olen kuullut Oonan sanovan, ja se oli kun yks ilta mentiin nukkumaan ja Oona sanoi ''Äiti anna hauva'' ja ''Missä tutti''.

Oona nykyään syö itse tosi hyvin! Oona on oppinut juomaan mukista. Tuttia ollaan käytetty enään yö- tai päiväunille mennessä. Ja ainakin minä olen luopunut kokonaan tuttipulloista. Meillä on myös kova potta harjoitus meneillään. Oona osaa kertoa milloin hänellä on kakka hätä ja sillon koitan aina keretä viemään sen potalle. Jos Oona tekee tarpeensa pottaan niin annan jonkun palkkion (Esim, keksin) ja kehuja! :)
Oona opettelee myös itse kovasti pukemista ja riisumista.

Nyt kun kirjoittelin kaiken tuon, niin tosi paljon se onkin nyt oppinut viimeaikoina! Vaikea pysyä enään kehityksessä mukana :D

Tosiaan, en tiedä milloin pääsen taas aktiivisesti kirjoittelemaan, koska nettiä mun kämpässä ei edelleenkään ole! Otin sen jo kerran, mutta soitti perään etten voi ottaa sitä, koska oon alaikäinen. Asia suututti mua, joten sanoin että oon mielummin ilman nettiä viellä 3kk kun alan stressaamaan ja passaamaan mun vanhempia hommaan. Ne on muutenkin ihan täynnä sitä, että kaikkeen pitää saada myös heidän allekirjoituksensa ja tiliotteensa ja kaiki. Ja MÄKIN OLEN IHAN TÄYNNÄ SITÄ!

No mut laki on laki, ja vanhemmat on viellä vastuussa musta. Onneksi kohta 18! Odotan aikaa, jolloin voin tehdä päätökset omastatakaa ilman, että kyselen vanhemmilta!


Nyt syömään! Pahoittelen, että voi olla VÄHÄN sekavaa tekstiä kun oon koulussa niin jouduin tosi pikasesti kirjoittelemaan tän! :S

Toivottavasti kevät tulis pian! Ihanaa kevään odotusta kaikille!

Rakkaudella: Tanja & Oona xoxo

37 kommenttia:

  1. Kyllä kaikki lähtee sujumaan, kunhan on tottunut uuteen arkeen uudessa kodissa. Tsemppiä!

    http://tytonmatkassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Moikka Tanja & Oona! Ihan pakko oli rueta kommentoimaan kun kirjottelit tost et joka toinen viikonloppu oona olisi isällään ei muka onnistuist. Hassuu, koska mulla myös tyttö oli isällään joka toinen vklp vaik oli sillo vast reilun vuoden ikänen ja nyt kuiteski koht 3v. :) Eikä oo kyl meil ainakaa neiti kärsiny tai rasittunu mitenkään, eikä myöskään lastenvalvoja ollu sitä vastaan et tommonen järjestely on :) Voimii sulle Tanja, tiiän et on rankkaa ja mitä käyt läpi. Nimimerkillä yh äitinä jo pari vuotta ollut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ku sossu sano, että lapsi sais olla 'päävanhemmastaan' erossa niin monta yötä kun on ikävuosia. Oona onneks täyttää kohta kaksi niin saadaan varmasti koko viikonloppu soppari!! :)

      Poista
  3. Hassua kuulla kuinka tarviit kaikkeen vanhempien luvan :o itse olen samassa tilanteessa mutten tarvitse vanhempia juurikaan mihinkään, paitsi joo ottamaan nettisopparin esim. Ja kyllä mun vanhemmat mielellään auttaa, mitäs vaikeaa siinä nimen kirjottamisessa paperiin on?
    Nojaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja sähkösoppariin tarvii myös vanhempien 'luvan'. Tai mulla se meni silleen että mun äiti teki sen sopparin mut lasku tulee mulle ja siirtyy sitte mun nimiin ku täytän 18 :)

      Poista
  4. http://www.dna.fi/yksityisille/liikkuvalaajakaista/Sivut/dataprepaid.aspx
    Käy ostaan tuommonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Täytyy vilkaista, vertailla ja stekkailla, että mikä on sopivin mun lompakolle ja miten toimivia noi on! :P

      Poista
  5. Surullista että erositte,mutta joskus se on parempi vaihtoehto:)Katoin teiniäidit sarjaa kun se viellä tuli ja ikävää että se loppu..tai tuleehan siihen jtn uusii mut ei se oo sama:(toivon teille onnee uuteen asuntoon oonankanssa ja muutenkii : )!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan innolla, että millasia nää uudet äidit on. Olis ollu myöskin kiva olla mukana kakkos tuokkarissa ja 'näyttää' miten meillä nykyään menee. Asiat on kuitenkin ihan eritavalla kuin silloin ja tässä on sattunu tosi paljon kaikkea :O

      Poista
  6. Hanki saunalahden tai soneran prepaid-nettitikku. Mulla toimii toi saunalahti ainakin paremmin kun hyvin, lataan aina kerran kuussa "saldoa" maksaa jotain 14,90€ / kk ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä niitä saa? Saako alaikäinen ostettua sellaisen? :)

      Poista
    2. Saa:) sama asia kun ostaisit prepaid-liittymän

      Poista
    3. mokkula vaan toimii täällä vuosaaren tässä osassa aika huonosti

      Poista
    4. Ärrältä saa, ja alaikäinenkin saa hankittua kun se on prepaid :) Aloituspakkaus se missä tulee nettitikkukin niin maksaa vähä enemmän oisko 30e mut sen jälkeen onkin halpa käyttää :)

      Poista
    5. Ärrältä :D Meillä oli Saunalahden prepaid tikku eikä mun mielestä tarvii olla täysikäinen :) Tai en usko, mut en mä tiiä saaks alaikäiset ostaa prepaid puhelinliittymiä? :D

      Poista
  7. musta on ihan älytöntä miten sanotaan että joka toinen viikonloppu pe-su on lapselle liikaa. siis herranjumala, ISÄNSÄ KANSSA! kai nyt lapsi isänsä kanssa pärjää ja tuntee olevansa turvassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa, millä logiikalla tää toimii? Silloin ku ollaan yhdessä niin voi äiti käydä salilla ja viettää vapaa iltaa niinkuin ollaan toisen osapuolen kanssa sovittu. Viikossa saattais olla peräti 3 vapaa iltaa.. Ja nyt kun ei asutakkaan yhdessä niin muksu ei sais olla isällään kuin YHDEN yön KAHDESSA VIIKOSSA?!

      Poista
  8. Ei minusta joka toinen viikonloppu liian usein ole. Etenkin kun olisi kyse vain yhdestä yöstä, niin itse ainakin tajusin? Ja Oonakaan mikään aivan pienepieni vauva enää ole. Mutta toki varmasti Jami voi muutenkin tavata Oonaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mun sosiaalityöntekijä haluais just tän jokatoinen viikonloppu yks yö järjestelyn. Mutta me ollaan Jamin kanssa ihan toista mieltä ja vaadittaisiin jokatoinen viikonloppu KOKO viikonloppu.. ja arkena yks yö ja yks arkipäivä :)

      Poista
  9. Oot ihana kun kestät kaiken hössötyksen ja muun :) mut voisitko millään laittaa kuvia sun raskausajasta,oonasta vauvana ja ittestäs nuorempana?:DD

    Muuten mikä Oonan kokonimi onn?? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo ku muutama kuva mun vauva mahasta :C Kuvia on kolmella eri koneella ja neljällä eri muistitikulla.. ja arvaa minä rämäpää ku aina viskaan ne vaan jonnekkin 'täältä ne löytyy sittenn'. En lupaa ajankohtaa, mutta laitan kuvia sen verran ku niitä löydän ja saan sopivan ajankohan laittaa kuvia :)

      Ja kokonimi on Oona Josefina :)

      Poista
    2. Ookei :)


      Ihana nimi ihanalle tytölle :) <3

      Poista
    3. Ah, kuulostaa niin tutulta toi "mä pistän tän tärkeen paperin tänne ja vara-avaimen tonne loistavaan paikkaan ja tämän löydän sitten nopeasti täältä" vaan tadaaaa kun tarvisit jotain tavaraa, menee sormi suuhun kun koittaa miettiä että mihin helvettiin ne on tungettu :D

      Poista
    4. Voi ihana nimi!<3 ihanalle lapselle :DD

      Poista
    5. Kiitos anonyymi 19.maaliskuuta 21.36 ja anonyymille 20.maaliskuuta 9.03.

      ja anonyymi 19.maaliskuuta 23.10. Joo mulla käy TOSI USEIN JUST NOIN! ''Täällä tää pysyy tallessa ja löytyy nopeesti''. Kuukauden päästä ihmettelen et mihin oon jemmannu kyseisen lappusen :DDDD

      Poista
  10. muutitko kenties vanhaan vuosaareen =) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yep ;) ihan mahtavaa aluetta.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. jep,näin sut kaupassa,asutaan nyt sit vissiin samoilla pihoilla =).mukava nähdä viel oonakin joku krt =)
      ja vaikka jutellakin =)

      Poista
    4. Ellinoora. Laitoin sulle s-postia! :) Joo tosiaan mukava olis tutustua muihinkin samalla seudulla asuviin äiteihin.

      Anonyymi 22.maaliskuuta 17.29
      Joo mulle saa tulla juttelemaan ihan tosta vaan! En säikähdä lainkaan :) Ensin saatan olla silmät lautasina miettien, että mistä tunnetaan. Mut sen kummempia ihmettelemättä ala vieroksumaan tilannetta (onko oikein sanottu? :D)

      Poista
  11. Oliks Oona uusimmas kodinkuvalehdessä? Kun siinä oli vaan eräs nainen jonka poika oli saanut jo 17v lapsen vuotta nuoremman tytön kanssa ja lapsen nimi oli Oona ja näyttin niin samalta!! :)

    VastaaPoista
  12. Hei tanja.Kyllä se elämä sittä helpottuu.Ihanaa että jami haluaa hoitaa niin paljon.
    Itse olen yksin vastuussa tyttärestäni.Ja hoidossa hän on 4 yötä vuodessa ja hyvin olen jaksanut.Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tilanne on mulle täysin uusi. Ja tuntematon, vie aikansa kunnes totun ja opin elämään ja olemaan oonan kanssa yksin. Mulla on onneks tälläkin hetkellä mainiot tukiverkostot joiden avulla jaksan ja jotka auttavat mua tarpeen tullen. Saan sopivasti omaa vapaa-aikaa, ja mieli pysyy virkeänä. Onneksi nyt muutaman viikon ''harjottelun'' jälkeen näkyy tunnelin päässä valoa :)

      Poista
  13. Ajattelitko sä tehdä postausta tästä sun ja Jamin tilanteesta?

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa kyllä tosi oudolta se sossun kommentti, ettei lapsi voisi olla isällään koko viikonloppua (kuten muutkin ovat huomauttaneet). Loppujen lopuksi yksi viikonloppu joka toinen viikko on sekin tosi vähän. Siinä ei etävanhemmalla ja lapsella paljon tule sellaista yhteistä tavallista arkea elettyä. Siksi ainakin mun mielestä kuulosti tosi hienolta ja hyvältä järjestelyltä, että lapsi on joka toisen viikonlopun lisäksi isänsä kanssa myös yhtenä arki-iltana ja arkiyönä viikossa. (Vai ymmärsinkö oikein?) Yrittäkää saada kirjallinen sopimus tehtyä mahdollisimman pian! Sivusta vastaavaa tilannetta seuranneena tiedän, että jos jossain vaiheessa tulee erimielisyyksiä, niin silloin suullisesti sovitut jutut muuttuu kummasti kummankin osapuolen mielessä vähän erilaisiksi.

    -H.

    VastaaPoista