torstai 6. joulukuuta 2012

Tutiton aikakausi

Moikka!

Ajattelin tulla päivittelemään vähän meidän kuulumisia, koska en oo taas vähään aikaan postannut.
Meille kuuluu päällisin puolin aivan loistavaa, mutta jos kurkistettaisiin hieman pintaa syvemmälle niin voi blääh.. Äärettömän ärsyttävää on se, että tapellaan edelleen joka päivä joka asiasta. Ärsyttää kun Oona joutuu kärsimään tälläsestä turhasta  paskasta . Mun matkaan on tänään tassan 12 päivää ja sitten on suuntana floridaaa! Oon toosi innoissani, mutta samalla joku inho koko matkaa kohtaan kavaltaa mua. Oonan eka joulu, kun se edes tajuaa mitään. Viime uutenavuotena Oona oli hoidossa, koska sitten tänä uutenavuotena Oona olis tajunnutkin jotain ja oltais voitu viettää riemakas uusvuos perheen kesken. Mutta ei, kun minä ja mun oma onneton napani jota taas ajattelin vain tässä kun matkaan päätin lähteä. Kuitenkin matka on ainutkertainen kokemus, enkä usko pääseväni toiste jenkkeihin. Myöskin iki-ihana äitini menee naimisiin siellä, joten sitäkään ei tapahdu ns. joka vuosi.

Oonalla on nyt alkanut tutiton aikakausi! Oon niin über ylpee mun kullasta, koska tää on sen neljäs ilta ilman tuttia nukkumaan mennessä! En olis uskonut, että tää käy näin helposti, koska Oona oli varsinainen tutti riippuvainen :D Oona ei oo itkeny tutin perään lainkaan paitsi silloin ku se näkee sen. Okei! No oli sillä yks päivä tutti suussa, koska Jami ei tiennyt mun hienosta vierotushoidosta niin kotiin tultuani tyllerö oli tutti suussa. Ja mä nostin taas metelin ''YY! miks sillä on tutti ku vierotus on päällä!''. No eipäs oo tuttia enään sen jälkeen saanut.. Edes isältään.

Oona on myöskin aloittanut ihanan puuro stoppinsa. Mikään ei siis kelpaa! ei vaikka sekottaisin mitä sinne. Oona myöskin aina kiemurtelee ja pelleilee aina kaiken paitsi hedelmä aterian kanssa. Luulisin, että tää johtuu osittain siitä, että Oonalle on nyt tulossa NELJÄ kulmahammasta samaan aikaan. Ajattelinkin jo, että missä ne loput hampaat oikeen luuraa. Meillä oli meinaan sillon ku Oona oli just vuoden vai vähän alle niin 13 hammasta jo suussa ja 3kuukautta oli ihan hiljasta ja nyt paukkaa taas leegoo suuhun.

Oona tuli hetki sitten 1v ja 3kk. Aika on menny hirmu nopeesti ja on ollu ihanaa katsoa, miten toi tyttö kasvaa. Oona ei vielläkään kävele? Missä vika? Vai onko vikaa lainkaan. Yleensähän lapset lähtee kävelee siin 10kk-13kk ikäsinä? Oona kävelee jo tuen kanssa, mutta ilman tukea.. Ei tule kuuloonkaan..

Viimeviikolla tiistai iltana huomasin, että Oonan otsa on tulikuuma. Myöskin kädet ja jalat olivat tulikuumat. Ajattelin, että nyt on kuume tulossa ja ilmotin perhepäivä hoitoon, että Oona on kipee eikä tuu.. Ihan varmuuden vuoksi jos kyseessä kuume. Kumpikaan meistä ei voinut olla pois koulusta, joten soitin Jamin äidille, että pääsisikö hän katsomaan Oonaa päiväksi. Onneksi niin lyhyellä varoitusajalla se pääs (soitin joskus 12 aikaa illalla).
Jamin äiti oli antanut panadolia ja mitannut kuumetta, joka oli korkeimmillaan 38,5 astetta. Oli ollut melko uupunut ja halunuut olla sylissä ja lähellä kokoaika. Ihan ymmärrettävää.
Seuraava yö (ke-to) oli aivan älyttömän järkyttävä. Klo 20-22 meni hyvin heräämättä, mutta sen jälkeen klo 22-04 Oona heräs 10-20min välein huutamaan. En tienny yhtään mitä mun olis oikeesti pitänyt tehdä siinnä tilanteessa, miten olisin voinut helpottaa tän pienen enkelin oloa? :( Kannoin Oonaa sylissä makuuhuoneessa, kävelin edes takas ja hyräilin Oonan korvaan. Oona vaan paino päätänsä mun olkaa vasten ja piti silmiä kiinni. 30min hyräilyn, hyssyttelyn ja kanniskelun jälkeen aloin itsekkin olee jo vähän väsyny ja laskin Oonan sänkyyn takasiin ja laitoin rauhallista uni musiikkia soimaan. Tallustelin takas keittiöön tekemään iltapalaa ja ennenkuin kerkesin leipää puraista niin makuuhuoneesta alkaa kuulua taas kitinää.. Noh, mikäs siinnä. Helvetin väsyneenä ja nälkäsenä menin takas makkariin. Koitin antaa vettä, maitoa ja tuttia. Vaihdoin vaipan ja taas kanniskelin 30min Oonaa sylissäni. Keittiössä kaakao oli jo lämmenny huoneen lämöseks.. Ja TAAS! ''mitä ihmettä? Mikä tota lasta nyt vaivaa''.. Tällästä rumbaa koko yö.
Sain onneks klo 2 eteenpäin nukkua rauhassa, koska Jami heräili Oonan kanssa :)

Aamulla olin VÄHÄN silmät ristissä. Mut mul oli hyvä syy herätä! Mulla oli varattu tatuointi aika klo 8.30. Jeepjeep, tiedän.. ''Taasko sä otit tatuoinnin'' ja mussunmussun. Jollakin sairaalla tavalla mä odotin sitä kipua, vaikka viimeksi vannoin, etten koskaan ikinä enään ota tatuointia. Mulla ei valitettavasti ole kuvaa siitä nyt, koska meijän kämpässä ei toimi langaton netti nii en voi puhelimelta lisää ja en oo jaksanu kameralla ottaa viellä kuvaa. Mut se kuitenkin sijaitsee niskan ja kaulan välimaastossa. Siinä siksi, että halusin sen näkyvälle paikalle, mutta saisin se tarvittaessa piiloon.. Tai no.. Tautoija ei antanu mun ottaa sitä kaulaan, joten se on osittainen syy miksi se edes on siinä missä se on.. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, ihan hyvä, ettei tehny. Olisin kuitenkin kyrsiintyneenä ollut 4vuoden päästä kun haen ''ihan oikeita töitä'' :D Jos noin voi sanoo. Ja juu niin, eli tautointi on teksti ja teksi on ''My life, my rules''.
Ennen ku tuomitsee tai alkaa mitään ennakkoluuloja vetelemään ''luuletko olevas nyt joku kovakin gängstä'' nii juu en. Toi ei oo mikään uskottavuutta keräävä tai muuta. Vaan tolla on ihan oikea tarkoituskin mun elämässä. Sitä vois verrata siihen, että joku ottaa tekstin ''Oman elämän sankari'' tai ''Oman elämän kapteeni'' jne. Mut toi on vaa suoraa tekstiä. En nyt ala kuitenkaan sen syvällisemmin selittämään sen tarkoitusta, mutta minulle läheiset ihmiset, joille olen kertonut kaikki tai ne jotka ovat olleet elämässäni koko elämäni ja tietävätkin kokemaani jne niin ymmärtävät. Esimerkiksi naapurini, joka asui jo sillon ku oltiin skidejä niin naapurissamme.. Ja nyt sattumalta asuu jälleen naapurissani :D
Mut sain aika negatiivista palautetta mun parhaalta kaverilta(kavereilta), joille kerroin asiasta. Ilme oli just semmonen naamalla ''no huuhhu nainen oot tyhmä''.. Ja sain vahvistuksen siihen, että teksti kuullosti heidän mielestään tosi typerältä. Eräs päivä valittelin, ettei tatuoija suostu tekee mulle sitä tatuointii.. ja ennen ku kerkesin loppuun toinen kavereista totes ''Iha hyvä vaa, kerranki fiksu tatuoija'' Ja jatkoinkin, että ''..Kaulaan''.. No eipä se frendi sitä sen kummemmin enää jääny ihmettelemään, että olikin just sanonut koko ideaa ihan tyhmäksi jne.. Mut iiiiihan sama mulle, jos ei miellytä jotakuta niin ei ole mun ogelma :D

Kuva on parantunu tosi hyvin! En tajuu miten mul nää parantuu tällee über nopee. Neljännen päivän jälkeee se on näyttäny iha normaalilt eikä oo ollu ruvella eikä mitään.. Oon rasvaillu sitä ihan siihe asti, mut nyt en oo enää ku toi on vaa tollast perus ihoo nii mitä järkee rasvailla enää.. Ranteessa oleva tatuointi kesti kauan parantuu.. joku 2viikkoo nii se alko olee jo parempi, mut ei ihan ok vielläkää.. Lapaluussa oleval meni joku viikko nii se oli iha ok, mut sit piti kyl käydä vähä  värittää uudestaa sitä. Ja juu kävin samalla, kenellä oon ottanu mun muutkin tatuoinnit eli sillä, joka näky siin sarjan ekassa jaksossa.

Sarjasta puheen ollen.. Me vanhat mammat ei nyt näköjään olla siinä, koska ei ole yleltä otettu yhteyttä eikä ilmotettu mitään? :O Noo, mut ehkä parempi näin.. Ei tarvis mokailla itteensä enää koko kansan nähden ja saada tonneittan paskaa niskaan.. Tai oikeestaa oon saanu melko paljon enemmän positiivisia ja kannustavia kommentteja. Eli kiitos kaikille, jotka ootte jaksanut ''puolustaa mua'' ja kommentoineet ja tsempanneet mua jaksamaan! se tuo oikeesti voimaa, ootte ihania <3

Tässä oli nyt aika paljon kaikkea, varmasti jäi jotain sanomatta, mut väsy taas painaa silmään ja nälkä niin ei pysty ajattelee tarpeeks hyvin :D

Joten hyvii unii kaikkille ihanille lukijoilleni!

Rakkaudella: Tanja & Oona :*

38 kommenttia:

  1. Naurattaa, mulla on tismalleen samoissa kohissa tatuoinnit!:-D

    VastaaPoista
  2. oottakste viel jamin kaa yhessä?:)

    VastaaPoista
  3. Asutteko sun poikaystävän kaa yhes?

    VastaaPoista
  4. laita siit uudest leimast kuvaa heti ku pystyt! :) iha tyhmää, ois ollu kiva et te ´´vanhat`` oisitteollu siin seuraavallaki kaudel =(

    VastaaPoista
  5. Ompas harmi, jos teitä vanhoja ei näytetä enää. :( Olisi ollut kiva nähdä mitä teille kuuluu vaikka näitä blogeja katsonkin. :)

    VastaaPoista
  6. sulla on niin ihanan pitkiä postauksia:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Jos ei postaa viikkoon pariin niin asiaa riittää.. Jos postaisin vähän aktiivisemmin niin postaukset olis varmaan paljon lyhyempiä! Mut mustaki on kivempi lukea yksi pitkä kuin monta lyhyttä! :)

      Poista
  7. Moi!

    Halusin vaan sanoo, että sä ja Sanna olitte mun suosikit Teiniäideissä. Vaikutit todella kypsältä nuorelta, olit ihana avoin ja hoidit teidän perheen asioita hyvin. :) Oona on aivan ihana pieni tyttö <3 Itse olen pian 20 vuotias ja 5kk ikäisen pojan äiti. <3 :)

    Sun blogi on tosi kiva, kirjotat hyvin ja mukavan pitkiä postauksia. Ja loistava teksti tossa sun uudessa tatuoinnissa, laitahan kuvaa joskus! :)

    Kaikkee hyvää teidän perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, saan kyllä usein valitusta sekavasta kirjotuksesta, mutta eniveeei :D Laitan kuvaa piakkoin! :)
      SAmoin sinun perheellesi! :) <3

      Poista
  8. Vooi kauheeta ku teiniäidit loppu ei varmastikka oo nii hyvä ku mis te olitte :( !! Kauhee ikävä sarjaa :_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sarjaan tulee uusien mammojen mukana myös uusia juttuja. Eli sarjan kokoonpano saattaaa olla jokseenkin erilainen ja monipuolisempi ja antaa varmasti sen realistisen kuvan vauva arjesta :D

      Poista
  9. Tanja heei voiko sua pyytää facebookissa kaveriksi?? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En hyväksy kenenkään tuntemattomien kaveripyyntöjä.. Tai edes puolituttujen. Koitan meinaan parhaillaan karsia kaikkia joiden kanssa en oikeasti juttele paljoakaan..

      Poista
  10. Hei Tanja. Oli tosi rohkeaa lähtee sarjaan. Olet myös aikoinaan tehnyt rohkean päätöksen rupeamalla äidiksi. Olet vielä nuori ja sinun kuuluukin kokeilla rajojasi ja tehdä tyhmyyksiä. Tatuoinnit yms. on pikkujuttuja. Aikuisetkin tekevät joskus huonoja valintoja. Olen itse kolmekymppinen äiti ja pidän sinua tosi sisukkaana tyttönä. Itse en ottaisi kaulaan tatuointia, mutta se ei ole minun ihoni. En myöskään tuomitse. Oli mukava kuunnella juttujasi sarjassa. Sinusta paistaa vielä nuoruus (kuten kuuluukin), mutta olit ehdottomasti kypsimpiä tytöistä. Ole itsesi! Äläkä huolehdi reissusta, sinulla ja Oonalla on virelä monia uusiavuosia mahdollisuuksia olla yhdessä. Noin pienenä hän ei oikeasti edes muista sitä oletko paikalla vai et. Nauti matkastasi, se on hieno juttu! Tsemppiä elämääsi, sinulla on suloinen tytär joka on kovasti äitinsä näköinen.

    VastaaPoista
  11. Hei Tanja. Oli tosi rohkeaa lähtee sarjaan. Olet myös aikoinaan tehnyt rohkean päätöksen rupeamalla äidiksi. Olet vielä nuori ja sinun kuuluukin kokeilla rajojasi ja tehdä tyhmyyksiä. Tatuoinnit yms. on pikkujuttuja. Aikuisetkin tekevät joskus huonoja valintoja. Olen itse kolmekymppinen äiti ja pidän sinua tosi sisukkaana tyttönä. Itse en ottaisi kaulaan tatuointia, mutta se ei ole minun ihoni. En myöskään tuomitse. Oli mukava kuunnella juttujasi sarjassa. Sinusta paistaa vielä nuoruus (kuten kuuluukin), mutta olit ehdottomasti kypsimpiä tytöistä. Ole itsesi! Äläkä huolehdi reissusta, sinulla ja Oonalla on virelä monia uusiavuosia mahdollisuuksia olla yhdessä. Noin pienenä hän ei oikeasti edes muista sitä oletko paikalla vai et. Nauti matkastasi, se on hieno juttu! Tsemppiä elämääsi, sinulla on suloinen tytär joka on kovasti äitinsä näköinen.

    VastaaPoista
  12. Luin ekaa kertaa blogiasi ja halusin vaan tulla sanomaan että maailmasta löytyy AINA urpoja jotka löytää kritisoitavaa kaikesta, teet niin tai näin, eli pitää vaan opetella elämään niin että sulkee korvansa toisten kommenteilta ja luottaa itseensä. Sä olet paras äiti omalle lapsellesi ja teet varmasti parhaat ratkaisut teille, kukaan muu ei tiedä millaista teidän arki ja elämä on ja mikä teille sopii parhaiten. Ja sitäpaitsi virheistä oppii, niitä kuuluukin tehdä elämässä koska ne kasvattaa kaikista eniten!!

    Kaikkea hyvää teille, stay strong and believe in yourself!! <3
    Jossu

    VastaaPoista
  13. Moi Tanja.

    Anna Oonalle lasten Panadolia, se heräily voi hyvin johtua siitä, että ne hampaat särkevät. Auttaa meillä. Meillä vaipanvaihto herättäisi lapsen ihan totaalisesti, en siis suosittele ellei siellä ole pissaa kummempaa. Googlaa myös tassuhoito MLL:n sivuilta! Sieltä saa hyvää vinkkiä, miten suhtautua heräilevään lapseen, jonka "pitäisi" jo nukkua yöt kokonaisina.

    Olet vielä nuoria ja ymmärrän, että matkalle lähtö houkuttelee. Kukapa ei nyt haluaisi mennä jenkkeihin! Mutta lupaa meille lukijoille, ettet enää toiste mene matkoille jouluna? :)

    Joulu on lasten juhla, ja varsinkin ensi vuonna juhlan tarkoitus alkaa valjeta sunkin prinsessalle aina vain selkeämmin. Silloin hän ymmärtää, että tämä olisi ollut kiva jakaa äidinkin kanssa. En saarnaa enää vaikka vanha akka olenkin. :D Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Ensivuonna en lähde reissuun. Enkä lähde enään max3yötä pidemmälle reissulle ilman oonaa! Tajuan vasta jälkeenpäin, miten tyhmä idea oli! :O

      Poista
    2. kolme yötäkin on ihan liikaa...

      Poista
  14. Ihanaa joulunodotusta sinne <3 Suloinen sinun pikkuisesi! :)

    VastaaPoista
  15. Sanoit siinä ohjelmassa tai sun isä sano niistä oonan korviksista että saat paljon negatiivista kommenttia että miks laitoit ne jne. Mutta jos olisit "vanhempi" äiti niin tuskin saisit huonoa palautetta oonan korviksista.. Toi on täysin totta !! Mulla on nyt 4kk vanha tyttö ja laitoin korvikset sen ollessa 3kk ja kukaan ei kukaan ole mulle niistä mitään sanonut neuvolassakin vain kehuivat.. Ikää mulla on 21v. Joten älä välitä muiden mielipiteistä ! Oot paras pusi pusi :)

    VastaaPoista
  16. Tsemppiii teil:)ite oon 18 enkä vois kuvitellakkaan että mulla olis jo lapsi elämä alkaa vasta kun on 18 :D Ois ollu kiva nähdä te vanhat mammat siinä toisessa kaudesta olit mun suosikki sarjasta:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on.. Munkin oli vaikee kuvitella itteäni äitinä 16 vuotiaana. Ja mullahan oli ihan muut sunitelman elämälläni ku lapsi.. Mut näin siinä vaan kävi ja oon loisto äiti Oonalle.. JA kiva kuulla! :))

      Poista
  17. millon postaat taas ? :)

    VastaaPoista
  18. muute ois kiva tietää teidän sukunimet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en anna julki sukunimiä täällä.. valitettavasti.

      Poista
  19. Luin nyt kai ekaa kertaa sun blogia ja kirjotat kyllä tosi hyvin ja kerrot monipuolisesti mitä teille kuuluu ja ihanaa että teillä on kokonainen perhe (eli isi, äiti ja oona) toivottavasti pysyttekin kokonaisena perheenä! :) ja haluaisin vielä kysyä että miten kerroit raskaudestasi vanhemmillesi ja miten he suhtautuivat tähän uutoöiseen olivatko he kovinkin järkyttyneitä vai ei? Olisi todella mukavaa jos vastaisit viestiini sillä varsinkin viimeiseen kysymykseen olisi todella tärkeää saada vastaus :) hyvää joulua teidän koko perheelle ja onnellista uutta vuotta (ja mukavaa reissua) !!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon samaa.. Olin yks kaunis aamu lähdössä kouluun ja äiti oli kotona.. oltiin kahdestaan ja näin tilaisuuden kertoa uutisen sille.. No siinnä kierrellen kaarrellen koitin kertoa sitä, ennenku äiti sen jo arvasikin.. Se sano et kyl mä tiiän mitä mun pitää tehä, että abortti tietenkin. Olin ihan broken koko päivän ja kotiin tultuani hautauduin peiton alle. Äiti oli kotona ja huomas et kaikki ei oo hyvin ja tuli mun huoneeseen. Siinä juteltiin asiasta ja äiti sano, että mitä ikinä päätänkin niin hän on mun tukena. Isä otti asian paremmin ku kuvitelin. Äiti kerto mun isälle, niin en sitä reaktiota tiedä silleen.. Joulut sinullekkin (ja perheellesi) :))

      Poista
  20. Niin mikä sen tatskaliikkeen nimi on missä käyt? Katoin kyl sen ekan jakson mut en muista enää yhtää.. :)

    VastaaPoista