torstai 12. heinäkuuta 2012

Korut korvissa

Tästäkin monta mielipidettä.

''Olet hullu''
 ''Sinut täytyisi laittaa mielisairaalaan''
''Tuo on laitonta, soitan poliisit''
''Lapsesi täytyisi ottaa pois sinulta, koska PAHOINPITELET häntä''

Ja kaikkea muuta, joka jäi kaikuna takaraivoon.

Kävin tänään ottamassa Oonalle korviin reijät. Paikallaolijat olivat erittäin järkyttyneitä asiasta. Viereisessä tuolissa istui mies joka titetenkin haukkui minut hulluksi ja sanoi tekevänsä lastensuojelu ilmoituksen. Aivan tajutonta, miten ulkopuoliset AIKUISET IHMISET kehtaavatkin käyttäytyä tollatavalla mua kohtaan. Tietenkin huomasivat mun olevan nuori ja hyökkäsitvät kimppuuni sanoin. Kuitenkin esitin, että en kuulisi heidän mollauksiaan ja kävelin ulos liikkeestä sanomatta kellekkään mitään. Tietenkin liikkeen naiset huomasivat, että en välitä heidän sanomisistaan ja koittivat osua mahdollisimman arkaan paikaan ''Ihan selvä teinivahempi, istuu joka viikonloppu juomassa kaljaa ja jättää lapsensa heitteille''. En välittänyt myöskään siitä, vaikka teki mieli. Ensinnäkin ihmettelen pahoinpitely väitöstä, sekä uhkausta lastensuojelu ilmoituksella. Olisi TYÄSIN eriasia jos raahaisin 4 vuotiaan väkisin liikkeeseen ja pakoittaisin tämän ottamaan korviinsa reijät, vaikka lapsi huutaisi kurkkusuorana ''Ei, EI; EI, äiti en halua''. Tai jos tosiaankin olisin pahoinpidellyt lasta. Ja naurettavinta oli kommentoida teinivanhemmasta. En ole todellakaan jokaviikonloppu sidukka kädessä puistossa. En edes joka kuukausi!? En KOSKAAN ole jättänyt/jätä Oonaa heitteille. Aivan käsittämätöntä.

Normaalistikkin Oona (kuten moni muukin lapsi) reagoi kipuun itkemällä. Kaiken kukkuraksi Oona oli eirttäin väsynyt, koska päiväunet olivat jääneet väliin. Korvien reijityksen aikakin oli juuri ennen ruoka-aikaa joten Oona oli varmaan myös nälkäinen. Samallatavalla Oona itki saadessaan rokotukset, sekä kolauttaessaan pään kaapin reunaan. Jos Oona ei olisi alkanut lainkaan itkemään reijityksen yhteydessä, olisinko säästynyt haukuilta?

Omasta mielestäni lapsen korvien reijityksessä ei ole mitään pahaa. Osaan kulttuureista kuuluu (tai en tiiä kuuluuko, en ole tutkinut asiaa) ottaa lapselle korvan reijät pienenä. Se kuvaa vaurautta ja se on jonkin näköinen lahja lapselle (tai jotakin sinnepäin). Miksi on sitten niin huolestuttavaa, että suomalainen ottaa lapselleen reijät korviin nuorella iällä? Uskon, että jos olisin vanhempi kukaan ei olisi sanonut mulle (välttämättä) mitään.

Syy miksi halusin Oonalle reijät korviin on tuntematon. Olen jo vuosia sitten päättänyt, että jos tyttölapsen saan niin korviin reijät laitatan. Ehkä tämäkin kuvastaa vaurautta? En tiedä.
Teidän myös sen jo nyt, että saan sangoittain paskaa niskaani siitä, että olen viattoman pienen tyttöni korviin reijät laittanut ilman hänen omaa tahtoaan, tai edes mitään järkevää syytä siihen miksi niin tein.

Olen nytkin siis miettinyt (ennen reikiä), että onko tämä oikein? Onko tämä järkevää? Olen tosissaan harkinnut asiaa. Liikkeeseen mennessänikin nainen kehotti minut viellä miettimään ottaen huomioon vuodenajan sekä lapsen iän niin idea ei ollut järin hyvä, mutta päätin pitää siitä huolimatta pääni ja istuuduin penkkiin Oonan kanssa.Oonakaan ei osannut sanoa ''ei en halua'' tai ''joo haluan'' Oona on niin nuori niin pallohan on loppuenlopuksi vanhemmilla, jotka päättävät lähes kaikki asiat niin kauan kun lapsi on alaikäinen.

päätös oli minun, Jami ei olisi halunnut ottaa Oonalle reikiä ja siksi kieltäytyi tulemasta paikanpäälle katsomaan ''Oonan kärsimystä'' ja sanoi, että ei aijo puuttua korvien hoitoon lainkaan.

Mitä mieltä pienenlapsen korvien reijityksestä ollaan? Mikä siitä tekee niin pahan asian?

Mielellään en sitte kuutele mitää valitusta :)

96 kommenttia:

  1. Ne ihmiset siellä oli oikeassa. sä olet SAIRAS!!! Selitä pari asiaa. Miksi sä otat reiät lapselle JOKA EI OSAA ITSE KERTOA HALUAAKO NE???? Ymmärräthän sä että lapseskin tajuaa että SINÄ olit syypää sen kokemaan kipuun. Miten itsekkäitä vanhemmta (kaiken ikäiset) ovatkaan kun ottavat ITSENSÄ ja OMIEN HALUJEN takia reiät lapselle! Miten vaikeaa on odottaa että lapsi halutessaan pyytää ne ja siten itse valitsee sen kokemuksen kipuineen kaikkineen. Ja miten väität että toi ei ole pahoinpitelyä? Sä käytännössä pakotit lapses siihen se ei ymmärrä viellä asiaa tai sitä että se sattui. Silti veit sen ja aiheutit tahallisesti ja harkitusti kipua omalle lapselle, ilman syytä.

    Helvetti pistää vihaks tollaset ihmiset. Jos olisin ite ollu paikalla olis tehny mieli antaa sulle pari hellää taputusta rautalapiolla päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sinun mielipiteesi ja ihan ok. En todellakaan vertaisi korvien reijitystä sekä pahoinpitelyä toisiinsa. Ja minun mielestäni pakottaminen on esim just toi jos raahaisin väkisin oonan reijitykseen ja pakottaisin swn istumaan vaikka se huutais täyttäkurkkua ettäcei halua. Se on pakottamista. Oona istui kiltisti sylissäni eikä sitä edes tarvinnu pitää kiinni. En ymmrrä vielläkään (enkä varmaan koskaan tule ymmärtämäänkään koska asia ok ok omasta mielestäni) mikä tekee asiasta niin pahan loppuenlopuks. Jos oona ei olis itkeny niin olisiko kaikki sitte iha fine? ja en kyllä syystäkään aiheuttaisi oonalle kipua. Että näin kipu oli hetkellinen ja samalla tavalla se parkasee vanhemmallaki iällä. Oona on sujut asian kanssa. Ei se mökötä mulle tai muuta vaa on ihana halaileva pallero edelleen. Ja oonahan ei tule koko reijitystä edes muistamaan ja se on 100% varma asia.

      Nii muaki teki mieli sanoo vaikka ja mitä ja antaa vaikka kivääristä päähän. Mieti vähän mitä sanot.
      Siinnähän olisit ottanu pahoinpitelysyytteen ja kivat korvaukset maksanu. Ja mistähän hyvästä? Asiasta jonka ei pitäis hetkauttaa sun evääs lainkaan.

      Poista
    2. Tuskinpa Oona itse edes muistaa vanhempana sitä kipua mikä niistä korviksista tuli. :D Mulle laitettiin ekat korvikset kun olin 5v, silloin halusin itse korvikset, ja kun se kävi kipeää muistan että olin äidilleni kamalan vihainen siitä! Ja voihan korvikset aina ottaa pois, eihän ne ole niin pysyviä kuin esim. tatskat :)

      Poista
  2. Pahan asian tekee se, että lapsi ei itse päättänyt ottaa reikiä. Sinä päätit hänen puolestaan ja aiheutit kipua omalle lapsellesi. Vanhemman tehtävä on tukea, suojella ja välttää lapsen satuttamista. Ei satuttaa lasta omien mielihalujen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minähän päätän kaikki muutkin 18 vuotta eteenpäin. Mailmassa tapahtuu niin paljon kaikkea pahaa esim. Lapset joiden vanhemmat OIKEASTIpahoinpitelevät ja heitteillejättävät. Mut silti pitää takertua ja vetää moraalisaarnoja "pikku jutusta". Mutta niinkuin liikkeen eräs asiakas sanoi "alotetaa lähempää ja jatketaa kauemmas" :(

      Poista
    2. halloota halloo ihmiset! Tanja ei tehnyt missään kohtaa mitään väärää kun kävi ottamas oonalle korvikset! ettehän te ihmiset valita siitäkään kun rokotukset pistetään? senkin päättää joku muu kun oona itse, tai hammas lääkäri joka voi sattua, tai mikä tahansa muu, mitä oona ei itse päätä ja sattuu! ootte törkeitä kun edes viittitte vollottaa pahoinpitely juttuja sun muita KORVIKSIEN TAKIA.......... mulle itselle on pistetty ihan pikkusena korvikset, en ole saanut asiasta traumoja ja itseasiassa oli YLPEÄ niistä nuorena:) p.s korviksia tai ei, oona on kyllä nätti tyttö! terv. 19v neitokainen 7kk ikäisen pojan äiti:)

      Poista
  3. Mun mielestä 3-vuotiaasta eteenpäin korvisten laitto lapselle on ihan okei, mutta en tajua tuota, että pitää noin pienelle laittaa :( Mutta jokanen vanhempi tehköön päätöksensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en laittaisi 3-4vuotiaalle korviksia. Rajan pitäs olla 0-1v ja sitte 10-> Mun mielestä joko heti syntymän tai sitte 10-12vuotiaana. En mäkään olis laitattanut reikiä "vasta nyt" jos olisin saanu tietää liikkeestä aikaisemmin niin reiät olis ollu ompulla jo vajaa 10kk:)

      Poista
    2. Mua lähinnä mietityttäisi, että tuollainen pieni voi tajuamattaan repiä korviksen irti tai että korva tulehtuu ja kipeytyy ja et itse huomaakaan sitä heti. Tai jos se korvakoru takertuu johonkin vaatteeseen/hattuun ja vaikka toinen lapsi repäisee vaatteesta ja korva repeää. Mielestäni on myös asiatonta uhkailla sinua millään. Mutta mielestäni myös ihmiset ovat oikeassa siinä, että noin pienelle ei pitäisi järjestää mitään turhia hankaluuksia ja kipua.

      Poista
  4. Se, että korvistenottaminen sattui, ei niinkään häiritse, koska hän ei todennäiköisesti tule muistamaan tapahtuneesta mitään jälkeenpäin. Mutta oletko miettinyt, jos Oona ei mahdollisesti haluakaan korviksia tulevaisuudessa? Useamman vuoden jälkeen korvanreiät eivät umpeudu ja saattavat jopa häiritä lasta/nuorta.

    Yleensä lapselle tulee jossain vaiheessa ikä, jolloin korvikset mahdollisesti haluaa ottaa, ja mielestäni olisit ihan hyvin voinut odottaa siihen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin päättänyt jo aikoja sitten, että jos saan tyttölapsen haluan hänelle korvikset vauvana. Uskon, että Oona ei tule valittamaan korviksistaan. Ja jos haluaa ne pois ottaa niin ottakoot. En usko, että pienen pienet reijät korvissa haittaa elämää. Ja mitäs jos Oona olisikin sanonut 3 vuotiaana, että haluaa korvikset ja olisin silloin käynyt ne ottamassa. 7 vuotiaana Oona haluaa korvikset pois.. Umpeutumattomia (todnäkönesti) ne ovat kuitenkin.

      Poista
    2. korvassa on kanssa mukavasti akupisteitä...

      Poista
  5. Korviksethan ei sinällään ole mikään iso juttu, mutta itse en kuitenkaan ikimaailmassa omalle lapselleni sellaisia laittaisi, ennen kuin hän on niin iso, että osaa itse sellaisia pyytää ja ymmärtää myös mistä kipu johtuu. En vaan pysty käsittämään mikä oikeus minulla olisi tehdä tuollainenkaan päätös hänen puolestaan? Itse en pystyisi viemään lapseltani mahdollisuutta valita aikanaan itse. Ei lapsi ole mikään nukke, jolle äiti tai isä voi tehdä mitä lystää vain siksi, koska itse sattuu haluamaan!

    Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus päättää itse omasta kehostaan, kun on siihen tarpeeksi kypsä. Mielestäni vanhempien tulisi ennemminkin estää lapsiaan ottamasta mitään lävistyksiä ja tatuointeja liian varhain.

    Tapauskohtaisesti siihen asti, että voidaan olla varmoja, että lapsi varmasti haluaa kyseisen lävistyksen tai tatuoinnin muutenkin kuin vain hetken huumassa ja on valmis elämään kyseisen "merkin" kanssa mahdollisesti koko loppuelämänsä (lävistyksistähän ei monesti jää isoa jälkeä, mutta tatuoinnit on jo hankalampi poistaa, etenkin jos on isompikin kuva).

    Toivotaan, että lapsesi ei aikanaan pistä pahakseen tekoasi. Onneksi kyse ei nyt ole mistään maatakaatavasta asiasta. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä itse ajattelet tästä asiasta muutaman vuoden päästä, kun ikää ja kokemusta on taas hiukan enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kommentistasi. Olin varma ennen reikiä ja teko hetkellä. Kutienkin oon täs parinpäivän aikana miettiny, et oliks se nyt nii hyvä idea sittenkää, vaikka olin miettiny asiaa jo kauemman aikaa, enkä vaa extemporena menny liikkeeseen. Onnks Oona on ollu ihan sujut jutun kanssa, eikä sis tosiaankaan ole mökömökö mulle tai osoita mieltään. Uskon, että Oona ei edes muista edellis päivän tapahtumia. Jos blogia viellä silloin parinvuoden päästä pidän niin aijon tottakai kirjoitella sen hetkisistä mielipiteistä kun oon vanhmepi ja taas hieman viisaampi asioihin mitä oon nyt tehny tai ajatellut. Ja aijon kirjotella ensiviikolla miten Oonan korvat ovat voineet ja miten oon niitä hoitanut :) !

      Poista
    2. Hyvä, jos en pahoittanut mieltäsi kommentillani. Yritinkin pitää asialinjan, vaikka hieman kyllä järkytyin (kuten näköjään muutama muukin kommentoija). En kuitenkaan näe siinä mitään syytä alkaa haukkumaan sua, tai muutenkaan arvostelemaan sun valintoja, vaikka tällainen blogi antaisikin siihen helposti mahdollisuuden. Se onkin ehkä vähän kaksipiippuinen juttu, kun toisaalta blogin kirjoittaja voi itse valita mitä blogiinsa kirjoittaa ja siten myös vaikuttaa hieman siihen millaisia kommentteja saa. Mutta ei mun mielestä silti tarvitse tulla mitään törkykommentteja laittamaan etenkään nuorelle ihmiselle.

      Kommenttini tarkoitus olikin lähinnä herättää ajatuksia, sillä asiaoita voi olla hyvä miettiä kaikilta kannoilta. Toivottavasti et kuitenkaan ole liian ankara itsellesi, vaikka jossain vaiheessa toivoisitkin tehneesi toisin. Kuten itsekin kommentoit tuolla alempana, niin tehty mikä tehty. Ja nyt parasta mitä voit tehdä on hoitaa reikiä huolella, kuten varmasti teetkin.

      Voimia ja jaksamista äitiyteen! Lueskelen melko aktiivisesti anonyyminä useita nuorten äitien blogeja, ja kamalan paljon joudutte kyllä kestämään ennakkoluuloja ja arvostelua ikänne puolesta. Se on tosi harmi, sillä tuskin se äitinä olo on turhan helppoa, vaikka sitä ei joku koko ajan kyseenalaistaisikaan. Itsellä on siis esikoinen tulossa vasta loppuvuodesta, joten en sillä osaa vielä sanoa millaista se äitinä olo sitten on. Sellaisen kuvan oon kuitenkin saanut, että aina löytyy niitä, jotka uskoo tietävänsä ja osaavansa kaiken paremmin ja arvostelee sitten muita. Täytyy vaan jättää sellaiset omaan arvoonsa, pääasia että lapsella on kaikki hyvin.

      Terveisin toi sama anonyymi (22.26)

      Poista
    3. Jep! Jos totta puhutaan, niin jos olisin ollu paikalla ja joku muu äiti olisi tullut lapsensa korvia reijittämään ja se olis alkanu huutamaan nii olisin varmaa vähän hämmentyny asiasta, vaikka tähänkään saakka elämää mulla ei oo ollu mitää sitä vastaan, ja asia on ok ::DD Mut niin se vaan on. Oon niin nuori nii mun kimppuun on helppo käydä.

      Ja niinkuin olen ihmisten kanssa tästä puhunut niin anonyymina on helppo tulla purkamaan tunteitaan, vihaa ja alkaa rähiseen ja haukkumaan. Ne tietää mut, mut mä en niitä.

      hehe! :)

      Joo niin mun isäkin on aina sanonu, että pitää jättää ''idiootit ja kusipäät'' omaan arvoonsa, koska ne ei ''todellakaan oo sun arvosia ihmisiä''. Mut se vaan sattuu olee mulle ihan helvetin vaikeeta antaa mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :O Aina oon puolustanu ja aina tuun puolustaa itteeni ja rakkaimpiini viimesee hengenvetoo oli asia mikä tahansa!

      ja kiitos asiallisesta kommentistasi jälleen! ;)

      Poista
    4. Joo en tarkoittanut etteikö itseään ja läheisiään saisi puolustaa. Toisaalta joskus voi olla oman henkisen jaksamisen kannalta parempi, jos pystyy olemaan piittaamatta jostain ikävistä kommenteista (etenkään sellaisista, jotka eivät pidä paikkaansa), mutta ei tietenkään tarvitse mitään paskapuhetta alkaa sietämään.

      Ps. Todella mielenkiintoinen ja hyvin esitetty tuo Anonyymin (14. heinäkuuta 2012 15.21) kommentti. Olen samaa mieltä kanssasi, että tekisi monille tänne kommentoineille (ja muillekin) hyvää lukea tuo kommentti. Itselleni ainakin teki!

      Kiitoksia vielä sulle siitä, että uskalsit kirjoittaa tästä aiheesta tänne (vaikka varmaan tiesit jo niiden paikallaolleiden reaktioiden jälkeen, että tulevat kommentit tuskin ovat sieltä mukavimmasta päästä) ja kaikkea hyvää tulevaan! :)

      Poista
    5. Mä harvoin osaan jättää asiat sikseen, vaikka se olisi paljon parempi ku se, että ''heitän vettä myllyyn''. Kritisoijathan vaan innostuvat siitä lisää.. :O

      Joo tiesinhän mä sen jo. Siksipä ei varmaa nii shokki ollukkaan se, että mulle tultiin asiasta avautumaan. :)

      Kiitos itsellesi kommenteistasi :)) !

      Poista
  6. "Helvetti pistää vihaks tollaset ihmiset. Jos olisin ite ollu paikalla olis tehny mieli antaa sulle pari hellää taputusta rautalapiolla päähän."

    Niinpä, oon tasan samaa mieltä! Siksi se vauva ei väitä vastaan sulle tossa asiassa, KOSKA SE ON NIIN PIENI ETTEI OSAA! Itse sain korvareiät 7vuotiaana synttärilahjaksi omasta halusta, eikä mieleenikään tulisi laitattaa omalle tytölleni reikiä ennen kuin hän niitä pyytää.
    Sitäpaitsi korvarei'istä ei ole vauvalle kuin haittaa! Niiden laitto sattuu, ne tulehtuu helposti VARSINKIN tähän aikaan vuodesta, vauva saattaa repiä niitä yms. Mut olihan sun pakko laitattaa ne kun ne on niin ihQt sun pikku nukellas.
    Ajattelisit vauvaa ihmisenä, etkä jonain näyttelykappaleena.
    Säälin todella paljon tytärtäsi, ja säälin sinua, koska olet niin helvetin tyhmä.

    "No minähän päätän kaikki muutkin 18 vuotta eteenpäin"
    Kyllä, päätät hänen huoltajanaan hänen menemisistään yms. Mutta hänen ruumiistaan et päätä. Sama asia, kuin päättäisit hänen puolestaan että nyt pikku Oona-nukelle laitetaan ihQ pikku Hello Kitty tatuointi.
    Mieti seuraavalla kerralla ensin tytärtäsi, sitten vasta omia mielihalujasi.

    T. 7kk vanhan tytön äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän huolen parhaani mukaan, ettei Oonan reijät tulehtuisi. Tulehdus saattaa johtua myöskin kehon puolustusreaktiosta kun keho koittaa korjata reikää, joka on täysin mahdoton umpeuttaa korun takia. Mietin tässä, että miksi heinä-elokuu on luokiteltu mätäkuuksi. Sitten aloinkin miettimään, että yleensä heinä-elokuu on tosi kuumia joten haavat voivat mätääntyä helposti. Nyt en kyllä sanois ,että on kuuma.. Ilmat ollu tosi surkeita ja lämpöäkin ollut erittäin vähän.. Joten mätänemisen riski on luultavasti paljon pienempi kuin viime tai edellis kesänä..?

      ps. Vihaan hello kittyä, joten en semmosta ikimaailmassa ottaisi. Ja tatuointi ja lävistys on eriasia. Ja korvien reijitys ei ole samaasia kuten esim. navan tai kielen lävistys. Turhaan panikoit ja kritisoit asiaa :)

      kirjottelen ensiviikolla ja paranemiseen saakka viikottain Oonan reikien hoidosta, ja miten ne on parantunut, onko Oona repinyt niitä tai muutenkaan häiriintynyt erityisemmin korviksista. Jokainen ihminen on yksilöllinen. Joillakin tulehtuu helposti ja toisilla taas paraneminen voi käydä ilman komplikaatioita.

      Ja ymmärrän kyllä hyvin sinun ja muiden negatiivisen kannan asiaan, mutta jälkeenpäin spekulointi ei oo mistään kotosin :)

      Poista
  7. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus päättää kehostaan. Kuten ylläolveat jo mainitsivatkin, entä jos Oona ei haluakaan korviksia isona? Niistä jää kuitenkin jäljet ja Oona kantaa niitä sitten mukanaan. Oma äiti halusi laitattaa minulle reiät korviin kun oli pieni. Iästä en nyt ole aivan varma. Mutta mummini sai ylipuhuttua äitini miettimään asioita uudestaan. Äitini päätyi lopputulokseen, että saisin itse vanhempana päättää haluanko ne vai en.. Nyt vieläkään 19-vuoden iässä en ole korviksia ottanut, koska en koe niitä itselleni " tarpeelliseksi" ja pärjään ilman niitäkin. Muista että tämä on vain minun näkökulmani asiaan. Mistä sitä tietää jos Oona vaikka rakastaisikin korviksiaan. Mutta Tanja muista että teet itse ratkaisusi ja sinun ei tarvitse välittää muiden ihmisten mielipiteistä. Itsekään en tätä juttua siis pahalla tarkoittanut. osa näistä ihmisistä varmaan hakkuu sinua vain haukkumisen ilosta, joten anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just sanoin tossa ylmpänä et jos ei haluu niit nii ottaa sit pois. Ja kaikille ei jää arpia, ja vaikka jäiskin en usko, että pikku pikku reijät haittaa. Ja jos Oona oliski halunnu ottaa OMASTA TAHDOSTAAN reijät 3 vuotiaana ja 7 vuotiaana haluaakin ne pois nii ihan samalla tavalla ne arvet jää tai ei jää...

      Joo nii mäki uskon. OOn 100% varma et jos olisin ollu vähä vanhmpi mulle ei oltas sanottu mitään tai jos mun mutsi tai faija olis ollu mukan nii olis kyllä ollu mammat ihan turpa kiinni, mut ei ku on pakko PAKKO alkaa inisee ''pikku jutusta'' vaikka maailmassa tapahtuu niin paljon oikeesti pahoja asioita. Esimerkiksi vanhemmat jotka OIKEASTI heitteillejättävät ja pahoinpitelevät lapsensa.

      Siinä on asia mihin on oikea SYY puuttua. Eikä uhkailla mua jollain hiton lastensuojelu ilmotuksella ja poliiseilla, koska ne ei tee asialle mitään. Lasten korvien reijitys on nykypäivänä helvetin yleistä. Varmasti jotkut muutkin ihan supisuomalaiset äidit käyvät ottamassa lapselleen reijät nuorella iällä, mutta eivät mainitse siitä ääneen.

      Mä kun nyt oon tarkkaillu alle 3 vuotiaitten korvia. sietsemästä vastantulevasta lapsesta neljällä oli reijät korvissa.. -_-

      Poista
    2. Itsehän en vertaa korvien rei'ittämistä pahoinpitelyyn. Enkä ole sinua haukkunut. Ilmaisin vain mielipiteeni. Ei tarvitse hermostua toisten ihmisten mielipiteistä, itse olen sen verran suorasanainen että ilmaisen mielipiteeni välillä liiankin suorasti. Pahoillani siitä jos koit minun haukkuneen sinut huonoksi äidiksi. Kuten sanoin teet mitä parhaaksi näet : )

      Poista
  8. Vanhemmat toimivat alaikäisen lapsensa edustajina ja edunvalvojina.
    mm. aasiassa kulttuuriin kuuluu laittaa tyttövauvalle korvikset. Miksi suomalaiset sitä kammoksuvat? koska olemme ahdasmielisempiä kuin monet muut kulttuurit.

    Onko 7v sen kykenevämpi päättämään korviksista. 7vuotiaalla kuitenkin mielipiteeseen vaikuttavat kaverit ja idolit. Tällöin ei voi sanoa että 7v tai 10v olisi kykenevä sanomaan omaa mielipidettään.

    Vanhemmat päättävät lapsen uskonnosta, ruokavaliosta yms.. omien tapojen, tottumuksien ja näkemysten mukaan. Ei silloinkaan lapsi saa valita ettei halua kuulua kirkkoon. Hammaslääkäri tai rokotukset sattuvat, ne vain ovat pakollisia lapsen edun mukaan. korvikset eivät.

    Mielestäni korvikset minkäikäisellä tahansa ei aiheuta lapsella traumoja, osasi hän mielipidettään sanoa tai ei. Jääkö lapselle traumoja vanhempien valitsemista vaatteistakaan. Monesti kuulee kuinka vanhemmat uhkaavat selkäsaunalla. se on henkistä väkivaltaa ja pahempaa kuin fyysinen.
    Jos itselläni olisi tyttölapsi, en tiedä ottaisinko korviksia vai en. Kasvattaisin ja tekisin päätökset kuitenkin "oikeaksi" katsomallani tavalla. korvikset eivät ole lapsen etu sen enempää kuin lapselle haitta.Oona tuskin aikuisena harmittelee miksi hänellä on korvikset... onhan hän tottunut että se on osa häntä. ne joilla ei aikuisena reikiä ole, on taas tottunut siihen ja katsoo ettei niitä tarvitse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, suomalaiset ovat ERITTÄIN ahdasmielisiä.

      kommenttisi sai mut sanattomaksi. Kiitos kommentistasi, ja moni anonyymi ja muu ihminen voisi lukea kommenttisi. Kerrot jotenkin järkevästi asian.. Sekä ASIALLISESTI. :)

      Poista
  9. Miten voikaan ihminen olla noin tyhmä! Kaikki tarpeellinen on sanottu edeltävissä kommenteissa.
    Toi on kyl niiiin huvittavaa ku yrität olla tosi aikuinen ja viisas, ootko opetellu uusia sanoja?
    Ja kannattais varmaan lukea muutaman kerran läpi noi kommentit ennenku vastaat josset haluu antaa itestäs ihan viiii*un tyhmää kuvaa. Sä nimittäin et oo tajunnu niitä yhtään ja oot vastannu ihan omias.
    Sun äo 01?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla ei taida olla niinkään suuri, kun tuut pätemään mulle jostain kommenteista? Etkö tosiaan keksinyt MITÄÄN MUUTA pätemisen aihetta ku kommentit? :D

      Vaikka toistaisinkin itseäni kommentista toiseen niin pyrin vain vastaamaan kaikille anonyymeille ns. henkilökohtaisesti. Onhan anonyymitkin toistaneet samaa asiaa kommentista toiseen, mutta valintako siitä? en.

      Ja taidat itse olla ottanut jotain vettä vahvempaa, koska omasta mielestäni jokaisessa kommentissa vastaan kysyjän/sanojan kysymyksiin/mielipiteisiin.

      Poista
    2. äo tarkottaa älykkyysosamäärää, ei liity mitenkää alkoholiin ;)

      Poista
    3. aa nyt mä tiiänki et mistä toi et luulen et äo on joku alkoholi juttu :D toi eka lause on vastaus toho äo juttuun toi vika juttu ei liity äoohon mitenkää :D

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Mun äiti myös otattanut mulle korvakorut ollessani 1-vuotias. Ideana oli juuri se, että kun lapsi on 1- vuotias korvakorujen otosta ei jää minkään näköistä kivuliasta muistoa.
    Puoliksi marokkolaiselle ystävälleni on laitettu 3 kk vanhana korvakorut, eikä meistä kumpikaan koe tulleensa pahoinpidellyksi.
    Etuja korvakoruja laittaessa vauvalle on se, että vauva tuskin on kiinnostunut rämplimään korvanreikiään jatkuvasta, kuten esimerkiksi 8- vuotiaat ( satun tietämään, koska olin 8- vuotiaan tytön lapsenvahti ja hän rämpläsi juuri saamiaan korvakoruja koko ajan..)
    Minusta on aivan naurettavaa verrata pahoinpitelyyn korvakorujen laittamista.
    Olen varma, että myös tyttäresi on vain ylpeä korvakoruistaan heti kun alkaa niiden päälle ymmärtämään :)

    ps. Olen itsekin sitä mieltä, että jos tyttären joskus saan, niin kyllä tytöllä täytyy korvakorut olla!

    Iloista kesää!

    VastaaPoista
  12. En kyllä tajuu ihmisiä, jotka väittää että korvisten ottamisessa noin pienelle lapselle olis jotain sairasta? Ite otin korvikset 3-vuotiaana, tosin omasta tahdostani, mutta kuitenkin. Se on ihan normaalia että tytöillä on korvikset? mitä väliä iällä? Älä välitä noista ilkeistä kommenteista! Oon kyllä sitä mieltä että Oonaa ei haittaa pätkääkään noi korvikset, pikemminkin hän voi olla ylpeä siitä kuinka nuorena sai korvikset (niinkuin minä olin.. :D)

    VastaaPoista
  13. Voisihan sitäkin vähän miettiä, millaisen käsityksen naiseudesta ja tyttöydestä tarjoilee lapselleen - miksi tytölle laitetaan automaattisesti korvakorut? Jos lapsesi olisi ollut poika, olisitko silti laittanut hänelle korvakorut?

    Ja kyllä vaan voivat korvakorujen jäljet häiritä ihmistä myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei kaikki laita. en pojalle olis laittanu. tossa tekstissähän mainitsen että oon päättäny ottaa lapselleni reijät. en usko että oonan.käsitys naiseudesta on sen kummempi kuin muillakaan tytöillä (joillaei ole korvan reikiä). tuol edellä on kommentti johon saat aika tyhjentäväm vastauksen viimeiseen.lauseeseesi :)

      Poista
  14. Tuohon kulttuuriasiaan on pakko kommentoida että oma mieheni, joka on kotoisin maasta jossa nuo korvikset tosiaan tyttövauvoille laitetaan, on sitä mieltä että sitä harrastavat vain "ignorant people". Turhaa. Ei se vauva ole joulukuusi johon laitetaan killuttimia, vauva ei tarvitse kaunistusta ollessaan oikeestaan ainoa asia maailmassa joka on kaunista juuri sellaisena kuin on <3 Näin sitten minun mielestäni.

    Mielipiteensä kullakin, ajattelin vain mainita tuossa kulttuurissa kasvaneen mielipiteen nyt kun sen mainitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla sun mielipide! :) en todellakaan pidä oonaa joulukuusena saatikka sitgen esittelykappaleena. harmi etgä ihmiset sen niin ymmärtävät. pää asiahan.on että mä tiiän miten asiat on eikä mun tarvii kellekkään tuntdmattomille mun tdkemisiä selitellä, oon paras äiti oonalle <3 (älä ihmettele kirjotusta oon puhelimel ja tosi vaiked kirjottaa)

      Poista
  15. Todennäköisesti olisin tehnyt täysin samoin kuin liikkeessä olevat aikuiset. Ja ehkä vähän enemmänkin ja kovaäänisemmin ilmaissut mielipiteeni vauvojen rei'ittämisestä. Mielestäni lapsen ei tule saada mitään turhia reikiä kehoonsa, ellei niistä osaa itse päättää ja niitä haluta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiitos vaan mielipiteestä :D Kuitenkin te ''aikuiset'' voisitte käyttäytyy vähän fiksummin :) NAurettavaa toimintaa.

      Poista
  16. Hei Tanja!

    Löysin vasta blogisi nytten ja lukaisin tämän tekstin vauvan korvien reijittämisestä.

    Minunkin mielestäni on todella typerää laittaa vauvalle korvakorut. Meinasin tuossa jopa sanoa, että edesvastuutonta, mutta jätin sen sitten sanomatta kun eihän siitä varsinaista haittaa lapselle ole ja ei se nyt niin hirveästi satu, enempää kuin rokotteetkaan ja nätit on...

    Mutta sitten kyllä takerrun tuohon kommenttiisi, että vanhemmilla on oikeus päättää lähes kaikista lapsen asioista ennen kun hän täyttää 18v. Niin onkin. Mutta eriasia on sitten, että käyttääkö sitä oikeutta naurettavalla tavalla...

    Esimerkiksi rokotukset ovat lapsen terveyttä eteenpäin. Mutta korvikset on loppujenlopuksi silkka turhamaisuus ja siinäkin lävistäessä on vissiinkin verenmyrkytys riski, vaikka se on erittäin pieni, mutta sen voi kuitenkin saada ja vielä kun ajattelee että miten herkkä on tuollainen vauva ikäinen niin kun sen voi saada myös aikuinen niin entäpä sitten jos vauva saa... Ei sen asian kanssa ole leikkiminen.

    Mun mielestä tollaset ulkonäköön liittyvät asiat, niin lapsen tulisi saada itse päättää sitten niistä. Et sinä pakottaa lastasi aloittamaan vaikka 13v meikkaamaan, saatikka käyttämään tälläisiä ja tälläisiä vaatteita. Vaikka oletkin hänen huoltaja. Siinä asiassa mokaat täysin tämän huoltajan arvon ja lapsella on omiakin oikeuksia vaikka olisi alaikäinen ja yksi niistä oikeuksista on se että ilmottaa jos haluaa korvakorut ja millon sitten haluaa ne.

    En tiedä matkitko sitten Martina Aitolehteä vai ketä tai mitä tässä korvien lävistysasiassa. Mutta tehty mikä tehty ja paljon onnea tulevalle ja toivottavasti järkeä kasvavammalle tielle!

    VastaaPoista
  17. Naurettavaa ''aikuisilta'' sun lapses ja sun päätöksesi ja tuskimpa Oona pistää pahakseen sitä että hänelle on pistetty ne korvikset tuon ikäsenä! :D niin ja nykyään se on aika yleistäkin että otetaan 1-vuotis ''lahjaksi'' korviin reijät !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinpä! Mut enpä noista jaksa enää välittä ku tytöllä korvat tallessa ja kaikki kunnossa :)

      Poista
  18. Samanlaillaahan nuiden ottaminen "sattuu" myöhemmälläkin iällä, joten miksei vain heti pienenä? Omalle tytölleni jos tulen joskus saamaan niin hän saa iha pienenä kyllä reijät..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii minäki aina sanoin. tytön sain ja reijät on.. hengissäkin se näyttäs viel olevan :D

      Poista
  19. Minä olen itsekin ollut teiniäiti, nyt 25-vuotias ekaluokkalaisen äiti, eikä minun tyttärelleni tule ensimmäistäkään lävistysreikää eikä varsinkaan tatuointia yhtään minnekään ennen kuin ikää on vähintään 15 vuotta. Korkeintaan korvalehtiin reiät mutta ei ennen kuin tytöllä on ikää tuo viisitoista. Ihan oikeesti. Kukin tekee mitä haluaa mutta korvakorut ei kuulu lapsille mun mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kantasi ja sehän on täysin oma päätöksesi miten annat lapsesi ottaa lävistyksiä ja tatuointeja :)

      Poista
  20. Reijät korviin lapselle.. itse (neljän lapsen äiti) en laittaisi. Koen niin kuin ylläolevissa kommenteissa todetaan, turhaksi ja lapsen tahalliseksi satuttamiseksi, risekejäkin on. En olisi valmis niin sanotusti uhraamaan lapseni terveyttä vain siksi että hänellä olisi korvissa reijät. En näe mitään hyötyä siinä. Toisin kuin esim rokottamisessa, joka valitettavasti sattuu. Itse sain reijät korviin noin 9 vuoden iässä, nyt ajatellen olisin saanut olla vanhempi.

    Toisaalta kuten on sanottu, lapsi ei muista tapahtunutta ja siksi kivusta ei jää muistoa. Sanot itse että syy tähän oli tuntematon, olet vain joskus niin päättänyt. Tämä on siis vain minun mielipiteeni mutta eikö tämä ole aika huono syy?! Aasiassa, jossa tätä tehdään on syynä (ymmärtääkseni) jokseenkin uskonto, suvun status tai jotain.. Tai syy on jotain todella pinnallista, mitä et kehtaa sanoa. Oletko miettinyt edes todella syytä?

    No afrikassa asuu kansa, joka pitää kauniina ns. krokoriili-ihoa naamassa. Tämä tehdään niin että pienilapsi (n3-5v) pidetään tiukasti paikallaan ja viillellään (veitsi, terä) kasvot täyteen, jotta saadaan haluttu kaunis lopputulos. Katsoin dokkaria, jossa tätä tehtiin juuri lapselle ja lapsen äiti oli kauempana kuullen lapsensa tuskan huudot ja itkun ilmekkään värähtämättä. Häneltä kysyttiin, että eikö tunnu pahalta että lapsesi kärsii. Hän vastasi jotakuinkin, että ei haittaa koska hänestä tulee kaunis. Heidän heimo on toiminut näin jo kauan ja se on heille normi jutska. Voi pyhä jäsäys!! Että siis tälleen siellä. Ja entäs kun tytöille tehdään (samainen maa) ympärilaikkauksia, jopa 3 vuotiaille!! Pahimmillaan laikataan kaikki huulet tai vain ne pienet ja klitoris pois ja vielä ommellaan kiinni.. Miten käy intiimi elämän ja synnytys sitten..

    Eikös korvien reijittäminen tunnu aika pieneltä tälläisiin raakuuksiin verrattuna?? Jos me kaikki laittaisimme voimamme siihen että esim tälläiset brutaalit toimenpiteet saataisiin maiilmasta loppumaan ja muutenkin stoppi kaikelle lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta väkivallasta. Se se vasta olisi jotain!!

    Vielä, tunnuit kovasti ottavan pulttia siitä, että sinua vastaan hyökättiin ja uhkailtiin lastensuojelulla ja poliisilla. Oletko miettinyt asiaa hieman toislta kantilta? Otetaan ihan keksitty juttu. Näet kaupassa, kun isä/äiti alkaa kurittaa kiukuttelevaa lastaan mm. läiskimällä poskelle, vetämällä kovasti hiuksista tai tarttumalla erittäin kovaotteisesti vaikka käteen. Jos sinä (niin kuin ei kukaan meistä) et hyväksy tälläistä toimintaa ja sinulla olisi mahdollisuus sanoa niin etkö sanoisi ja toisi mielipiteesi esiin?! Toivoen että sanomisellasi se loppuisi. En tarkoita että korvien reijittäminen ja tämä kuvaamani väkivalta ovat yhden vertaisia, vaan sitä että jos näet toimintaa joka sotii sinun arvojasi ja ajatuksiasi vastaan, niin etkö puuttuisi siihen?? Jokainen joka näkee jotain, mikä itsestä tuntuu pahalta, niin yrittää estää tai muuttaa sitä tai vaikuttaa ettei niin tapahtuisi. Ymmärräthän mitä tarkoitan, pahoittelen etten ole verbaalisesti lahjakas ja osaa selittää mitä tarkoitan.. Kuitenkin toivoisin ,että jos sinä tai kuka vaan menee sanomaan jollekkin jotain, niin tehtäisiin se tahdikkaasti ja asiallisesti ei haukkuen ja uhaten. Kuintenkin niin että pointti menisi perille. No tietysti minä en ainakaan silloin osaa olla asiallinen jos näen väkivaltaa, joka kohdistuu lapseen. Olen valmis käymään aikuiseen ihmiseen käsiksi, oli minun tai muun lapsi jos näen että häntä aikuinen satuttaa , niin sanoin kuin teoin!

    Hyvää jatkoa ja terveyttä teille kuten kaikille muillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh.. Ihan kamalaa tommonen siellä jossakin afrikassa. jotenkin en osaa vaan mieltää korvien reijitystä lyömisen/kurittamisen kalaiseksi. Olis voinu tietty pitää koko ''paskan mielipiteensä'' omana tietonaan. Näin lapsellisesti ilmaistuna.

      Niinhän mäki sitä jo sanoin, että maailmassa tapahtuu niinpaljon OIKEASTI pahoja asioita, jotkut lapsista joutuu kohtaamaan sitä ''oikeaa'' väkivaltaa kuten lyömistä lähes päivittäin..

      Kiitos sulle! :)

      Poista
    2. Yritän selittää paremmin kun en näköjään osannut. En tarkoittanut että lyöminen ja reijittäminen ovat sama asia vaan siis kaksi eri asiaa. Tuo esimerkkini oli tarkoitus vaan kuvastaa miten jonkun toisen toiminta lastaan kohtaan tuntuu meistä väärältä ja miten siihen ihmiset puutuvat.

      Mietin muutaman päivän ja tälläistä tuli meileeni. Korvien reijittäminenhän on jonkinlainen kaunistautumis rituaali eli tapa. Onhan ne kaunnit kun niihin laitetaan kauniit korvakorut. Reijityksen historiasta en tiedä mutta lienee ollut jo aika kauan muodissa =) Samanlainen rituaalihan on tuo kuvaamani krokotiili-ihon aikaan saaminen. Siinä on kyse kaunistautumisesta, kuten lapsen äiti asian ilmaisi. Tarkoitin, että tämä kuvaamani afrikkalainen rituaali on aika monta kertaa kivuliaampi kaunistautumisrituaali kuin tuo kahden reijän laittaminen.

      Tullaan kysymykseen, oletko huono äiti jos otat lapsellesi korviin reijät? Oletko huono äiti jos sallit lapsellesi tehtävän krokotiili-iho toimenpiteen? Hmm.. näin länsimaalaisena sanoisin, että ihan sairasta kiduttamista lapsen ihon "kauniiksi" saamiseksi MUTTA tulisikö hänestä heimon hylkiö ilman tätä? Saisiko hän elää koko heimossa, ajettaisiinko hänet pois? Me emme voi tietää heimon teon taustoja (no kaikissa jutuissahn on loppujen lopuksi niin, et joku vaan on keksinyt sen aikoja sitten ja se pätee edelleen..) mutta kuitenkin. Onko lapsen äiti huono, jos hän haluaa toimia heimon perinteen mukaan?! Vaikea kysymys.

      Oleko sinä huono äiti kun otat lapselle reijät korviin? Joku voi olla sitä mieltä. Minusta korviin reikien ottaminen ei tee kenestäkään huonoa äitiä. Kun oikein pohtii niin mikä on hyvä äiti ja huono äiti? Tietysti on selviä merkkejä mitkä eivät minusta hyvään äitiyteen kuulu mutta ei niistä tässä. Sitten kun kysymystä voidaan katsoa myös lapsen näkökulmasta.. äiti on lapselle aina äiti, oli hän millainen tahansa. Mieheni on ollu paikalla kun juoppo/nisti äidiltä viedään lapset pois niin se lapsien huuto päästä äidin luo on kuulemma sydäntä särkevää.. Tapauksessa äiti siis ei todellakaan ole pitänyt huolta lapsistaan.

      Luulen että hyvä äiti rakastaa, rakastaa lisää ja suojelee lastaan antaen hänelle turvallisen lapsuuden. Vanhempien pelkääminen ei kuulu lapsuuteen. Omalla tavallaan oma lapsi menee kaiken edelle. Äidit ympäri maailmaa tekee parhaansa oli heidän ikänsä mikä vaan. Surullista että nuorena lapsen saaneita kytätään enemmän, vaikka olisihan se tilastollinen mahdottomuss että siellä ne huonoimmat äidit olisi. Niin hyviä kuin huonoja äitejä on jokaisessa ikäluokassa.

      Jos ymmärsit oikein niin olisit toivonut et olisin pitänyt tiedon brutaaleista toimenpiteistä omana tietonani... valitettavasti en voi. Olen sitä mielstä että maailmasta tapahtuvasta pahuudesta tulee puhua, koska muuten ei muutosta tapahtu. Jos emme halua kuulla tai käännämme katseemme pois ei mikään voi koskaan muuttua! Toivon että joskus me kaikki olisimme valmiit toimimaan ja siten saisimme muutoksen aikaan niin Suomessa kuin muuallakin. Olen äärimmäisen herkkä ja pahimmillaan olen saanut paniikki kohtauksia ja itkenyt viikon yöt läpeensä kun olen kuullut mitä joku lapsi on joutuntu kokemaan. Olen miettinyt pääni puhki, mitä minä voisin tehdä, miten voisin auttaa. Mieheni kieltää minulta välillä netin kokonaan (en siis etsi juttuja ne vaan tulee eteeni). Mutta vaikka reagoin äärimmäisen voimakkaasti en siltikään "käännä katsettani pois" vaikka itse kärsinkin. En voi! Mieheni on minulle monesti sanonut etten voi pelastaa kaikkia maailman lapsia ja kun minä en muuta tahtoisi kuin pelastaa heidät pahalta ja suojella. Joo tiedän on pikkuinen dilemma...

      No , ehkä tämä oli tässä. Toivottavasti perheenä välttää flunssan! Kaikkea hyvää! Meillä lapset odottaa jo innolla lunta =)

      Poista
    3. Sulta ei kyllä teksti lopu kesken, mutta sulla on tosi avoin ajattelumaailma. Ihannoin sitä, jos kaikki ajattelisivat myöskin välillä omaa maata pidemmälle niin varmasti osaisivat olla puuttumatta ''pikku juttuihin''. Toi krokotiili-iho juttu on kyllä aivan älyttömän hurja.. Rupesin taas miettimään yöllä, että miten se koko rituaali oikein edes etenee.. ja pyörin tunnista toiseen sängyssä, koska ajatus oli aivan kamala jopa minun laiselleni ''pahoinpitelijälle''.

      Niin löytyy.. huonoja äitejä on joka ikäluokassa! mutta miksiköhän meistä nuorista KAIKKi äidit leimataan huonoiksi? Vaikka olisimme oikeasti vain ''normaali perhe'' .. Niikuin olemmekin, ellei ikäämme oteta huomioon. Suomalaiset ovat stereotypioiden vankeja, ja toivottavasti se muuttuu.. Vaikka itse olenkin tiettyjen asioiden suhteen todella kriittinen enkä edes halua yrittää muuttaa mielipidettäni, niin aijon silti parhaani mukaan kasvattaa Oonasta suvaitsevaisen sekä kunnollisen ihmisen!

      Mullakin aina hirvee pelastaja hinku, etenkin lapset ja eläimet on mulle tosi arka paikka jos kuulen, että on sattunut jotain kamalaa. Esimerkiksi tänään luin lehdestä, että 2 vauvaa oli surmattu.. Jutusta ei sen enempää ollut. Toinen löytynyt pihalta ja toinen talosta sisältä. Ja samoin kuin tämä baby-brianna juttu jne saa mut kauhistumaan ja ajattelen vaan, että jos olisin voinut ne lapset ''pelastaa'' kamalilta, välinpitämättömiltä vanhemmilta!

      Samoin sinulle kaikkea hyvää! :) Hui! Mä en oikeen tiedä odottaakko vaiko eikö odottaa lunta. Viime tammikuu oli järkyttävää mennä vaunujen kanssa, joten toivottavasti ei niin paljoon tuu lunta... Toisin Jouluaatto saisi olla kyllä valkea! :)

      Poista
  21. Mun mielestä korvisten laittamisessa vauvalle ei ole mitään pahaa. Mulla on ystävä joka laitatti vauvalleen korvikset siksi että isä on sellaisesta maasta jossa vauvoille laitetaan korvikset synnärillä.

    Noh häiritsi toi että henkilökunta on oli alkanut sättiä sua!! Uskomatonta asiakaspalvelua! Mä olisin sanonut että vien rahani johonkin muualle minne ne kelpaavat.

    Meillä olisi korvisten laitto ensi kesänä edessä kun esikoinen täyttää 3v. ja MINÄ:D olen päättänyt että ne otetaan synttärilahjaksi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis ei henkilökunta minuu sättiny, ku toiset asiakkaat :D

      Oii, tsemppiä sinne. Voi jäädä toinen korva kokonaan ilman. Mä 6 vuotiaana vinguin reikiä korviin ja sain vaan yhden, koska kipu oli lähes sietämätön ja en vissiinkää vaa pystyny sitä toista ottaa.. Tyhmältähän se näytti ja pois otettiin kokonaan se toinenkin. uudestaan 8? vuotiaana sain kumpaankin korvaan, toisin silloinkin itkuhuuto kohtaus, mutta jep. Niin innoissani reijistä olin, että niitä räpläsin kokoaika ja tulehtuivathan ne, se tekikin kahta kipeempää jne..

      Oona ei noteerannut reijityksen jälkeen korviin lainkaan. Korvat eivät punoittaneet eikä mitään.. Veikkaan kyllä, että taisivat paranemis vaiheessa hieman kutista ku silloin käsi kävi korvalla pariin otteeseen. Kannattaa vaan pitää hyvää huolta puhtaudesta ja koittaa silleen ettei lapsi hirveesti niitä hiplais.. Tänhän sä tiesitkin jo :D Mut 3v juuri se ikä kun ne alkaa jo tietoisesti niitä käsiä sinne korviin viemään ''hmm.. mikäs tämä on''. Toivottavasti reijitys menee hyvin! :)

      Poista
    2. Aa, siis mä jostain ymmärsin että se henkilökuntakin oli jotain sanonut.:D Mutta joo, mun siskon lapsille on kaikille otettu 3v lahjaksi korvikset ja hyvin on sujunut. Saa nähdä miten meillä sitten menee, tullaanko yhdellä reijällä kotiin.:)

      Poista
    3. Toivottavasti saatte kumpaankin! :)

      Poista
  22. Todella myös ihmettelen, että minkä ihmeen takia täytyy pienelle vauvalle laittaa reiät korviin. Lähinnä mietin niitä mahdollisia asian jälkiseurauksia. Pienet lapset on liikkuvaisia, mitäs jos korvassa oleva koru takertuu johonkin, kun ei pieni osaa sillä tavalla varoa ja ajatella..pahimmassa tapauksessa repäisee reiän auki? Kiva sitten äidinkin ensiavussa selitellä, että miksi näin kävi. Tai jos koru irtoaa ja lapsi nielaisee sen, kun silmä välttää?
    Ja tämän kommentin olisin laittanut, oli äiti sitten teini tai vaikka 40-vuotias...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse olla niin pessimisti. Enkä usko, että ne siellä ensiavussa alkais mua pahemmin valistamaan niistä korvien reijittämisestä, koska niillä menis varmaan ylitöiksi jo jos alkaisivat kaikkia valistamaan.

      Ja samahan voi käydä ihan aikuisellakin..

      Poista
  23. Voivoi. Kylläpäs on hirveästi järkyttynyttä kansaa pienistä korviksista. Olisin tyytyväinen jos olisin vauvana saanut korvikset, eipä sitä silloin kipu hirveänä mieleen jää. Tämä tietenkin minun mielipiteeni.
    Se on kyllä totta että takerrutaan pieniin asioihin kun isoihin ei osata tarttua. Kun verrataan korvisten laitto vauvana > oikea pahoinpitely, fyysinen väkivalta... Miettikäähän ihmiset hetken, oikeastaan sitten vasta voi ihminen toista arvostella kun itse kokee olevansa täydellinen (ei koskaan).
    Hyvää jatkoa sinulle, voimia, jaksamisia ja äitiyden iloja :-) ! (Älä ota suoraan loukkaavia kommentteja itseesi, jotkut suppeakatseiset ihmiset, jotka löytävät elämänilokseen arvostella vain muiden tekemisiä, laukovat suustaan harkitsemattomia sanoja. Rakentavaa kritiikkiä ja jaksamisia vain.)

    VastaaPoista
  24. komppaan edellistä kirjoitusta että ihmettelen miksi noin iso haloo noin pienestä asiasta. itse olen raskaana viimeisilläni ja en kyllä tiedä korviksien laitosta laitanko lapselle vai en ku en oo miettiny edes asiaa, voi olla että sitte vasta ku se pyytää. mutta en siltikää tuomitte ketää vaikka laittaaski reiät korviin. kaikki negatiiviset kommentoijat tuntuu vertaavan muihin lävistyksiin ja tatuointeihin jotka on aivan eri asia kuin norm. korvan läpyskään tehdyt reiät. itselleni laitatin ekat vasta 14 vuotiaana ja nyt toivon että olisi jo pienenä laitettu koska vieläkin monenmonen vuoden jälkeen jos pari päivää on pois korvikset nii rupee menemään umpeen reiät :o tai voi olla että on vain ihosta kiinni että en tiä vaikuttaasko mitää jos pienestä asti olis ollu reiät. mutta älä välitä noista negatiivisista ihmisistä, joilla ei luultavasti oo muuta elämää kuin pönkittää omaa itseään tyhmillä asioilla. Olen myös seurannut teiniäidit ohjelmaa ja olet varmasti loistava äiti. tsemiä jatkoon ja ihania hetkiä oonan ja koko perheen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että johtuu ihmisestäkin? :O Mun äidillä on reijät en toisin tiedä, että kauanko sillä on ne ollut, mutta ei se niitä ainakaan vauvana saanut.. nyt lähemmäs 40v ja ei oo käyttäny 2 vuoteen korviksia lainkaan eikä oo reijät menneet umpeen :O

      Samoin sinne! :)

      Poista
  25. Älä välitä noista kommentaattoripyhyyksistä. Maailmalla lapsia vittu lyödään päin seiniä! Ja sitte tulee kauhee kohu siitä ku vauvalle laitetaan korvikset. Mä en älyä...

    VastaaPoista
  26. Nämä on näitä kulttuurieroja. Jo keski-euroopassa, saati sitten vähän kauempana on aivan normaalia laittaa jo pienelle lapselle korvakorut. :)

    VastaaPoista
  27. En tajua miksi te kaikki ANONYYMIT vouhaattee siitä että Oonanlle on laitettu korvikset jo vauvana. Olen varma siitä että jokainen joka on kirjoittanut anonyymina niin ei ole pokkaa/ei uskaltaisi kirjottaa samaa asiaa tänne niin että olisi nimi/ mennä sanomaan ihan päin naamaa. Se on aivan sama laitetaanko lapselle korvikset vauvana vai sitten 12-vuotiaana. Yhtä paljon se sattuu. Epäilisin että Oona haluaisi kummisikin isona korvikset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä mäki uskon ,että se ne joskus jokatapauksessa haluais ? :O

      Poista
  28. Voi pyhä sylvia näitä kommentteja! Näköjään muiden ihmisten&äitien elämään tämä asia vaikuttaa niin paljon, että on pakko tulla tänne vouhkaamaan asiasta...
    Ihmiset hoi, jokainen äiti tietää varmasti itse, mikä on lapselle parasta. Tämä korvakorujen laittohan kun ei tosiasiassa ole mikään niiin iso asia tässä maailmassa, että siitä hirveä haloo pitäisi nostaa...vai onko? Mitenkäs sitten ainakin aikoikaan esimerkiksi ympärileikkaus pojilla, tätä saatiin tehdä pelkästään sen takia että kuuluttiin johki tiettyyn uskoon, mielestäni tämä on jo asia jota en ymmärrä kenenkään sulattavan!
    Mutta ainahan maa näitä kitisijöitä päällään kantaa. Joskus kuitenkin voisi miettiä onko kaikista aiheista aina NIIN tarpeellista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta täytyy kuitata. Jos ei oikeasti löydä sen suurempia ''ongelmia'' mun äitiydestä niin takerrutaan tälläsiin maailman pikkuriikkisiin turhiin asioihin.. :D

      Poista
  29. Moikka.
    Ei voi kun taas nauraa näille jutuille. Mun mielestä on paljoon pahempaa jos vanhempi pahoinpitelee tai jättää heitteille lapsensa oikeasti. MUTTA KORVAKORUT ihan hirveee haloo. Jos itselläni olisi tyttölapsi voisin harkita korvakorujen ottamista jo pienenä, koska muistan hyvin omien korvakorujen ottamisen (olin 10v), ei mitään mukavaa sekään. Muistaako kukaan pienenä tulleita muita kipuja Kun kaaduit rappusissa tai putosit sohvalta VÄITÄN ETTÄ ET ! Entäpä jos Tanja olisi 40 v äiti ja olis ollut ottamassa niitä korviksia kaikki olis ollut hiljaa, eikä kukaan olis käynyt arvostelemaan.. Välillä tuntuu että ihmisillä on ennakkoluuloja nuoria äitejä kohtaa mutta voinpa vaan väittää että moni nuori äiti jaksaa olla lapsensa kanssa enemmän ja jaksaa valvoa myös öitä toisin kun ikäloput mammat !! Tsemppiä sinne. Ps Tiedän että ootte parhaita vanhempia omalle lapsellenne! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mullakin on esim pari kaveria, toiselta sokeutu toinen silmä ku juoksi lasiovea päin joskus 2-4 vuotiaana ja yhdellä on järkyttävät arvet naamassa ku oli kaatunu liukuportaissa.. Ja kumpikaan ei muista tapahtuneesta mitään, vaikka uskoisin, että kipu on ollut PIKKUSEN suurempi kuin korvien reikien ottamisessa :O

      Kiitos :)

      Poista
  30. Rohkea veto äitiltä :) Minulla ei ikinä uskallus riittäisi ottaa omalle tytölle koruja noin pienenä!
    Millä tavalla korut laitettiin? Neulalla vai sellaisella "pyssyllä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyssyllä ne laitettiin :) En oikeestaan edes harkinnut neula vaihtoehtoa, vaikka tuntuu, että siinä on pienempi riski tulehtua.

      Mulla tulehtu nuorempana kummankin korvan reijät ku tehtiin liikkeessä. Oon joutunut aikoinaan ottamaan jo yhdet poiskin. ns. Ensimmäiset reijät on laitettu varmaan 2 kertaa ja sekin kivulla ja tuskalla ja tulehtuhan nekin, mut niitä ei pois otettu.

      Itse tehtyä reikää on yhteensä 3. Vaikkei järin hygieniset olot ollutkaan kun ne tehtiin (Lumella puudutettu, eikä desifioitu ollenkaan) niin ei tulehtunut! Ajattelin, että tekisin kumpaankin vielä yhdet reijät, mut en oikee uskalla enään. Tullu vähän arkajalka! Nuorempana oli semmonen hurjapää :D

      Poista
  31. Ei siinä mitään oo vikana jos niin tekee eikä tosiaan pahoinpitelyä ole! Eikä tosiaan ole mitään teinivanhemmuutta se! Mun vanhemmat saivat mun ku olivat yli kolmekymppisiä ja reiät korviin ku olin 1v. Se on videollaki, mitään kommentteja ei kuulunut muusta kuin siitä et oon poika ja siitä että kannattaako näin pienelle laittaa useampi reikä per korva(mulle siis laitettiin molempiin kaks reikää samalla). Mutta tehtiin kun oli tehty isoveljelle ja siskoille kans. Se oli ihan vanhempien tahto ja mieltymys, isälläkin ollut molemmissa kaks pienestä asti.
    Ja jos muksu ei tykkää niin aina ne saa pois. Tosin itse olen tykänny kovasti kuin sisaretkin.
    Tässä sekin plussa ettei lapsi muista sitä kamalaa hoitoa ja sellasta, vaan terveet reiät :)
    Omalle pojallekin olen tehnyt saman,poika on nyt kolme ja kovasti tykkää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! En oo kuullukkaan, että kaksia reikiä laitettais :O Oona ottakoot isompana useamman jos haluaa, minä en aijo enempää laitattaa :) Mutta niinkuin sanoit, jokaisella vanhemmalla omat mieltymykset. Ja toihan alkaa kuullostamaan jo ''perinteeltä''sinä, isäsi ja sisaruksesi ja oma lapsesi! Varmaan jatkuu sukupolvelta toiselle? :O

      Niinpä! Harva on ottanut pois vanhemmalla iällä kun on tottunut niihin ja ne on tavallaan ''osa itseään'' en tosiaankaan usko, että Oona mulle vanhempana sanoo ''äiti miksä teit näin!'' ja olis jotenkin vihanen :)

      Poista
  32. Voi herranjumala mikä meteli jostain korvakoruista pienelle lapselle ! Jokaisen meidän vanhemmat sen päättää jos haluu laittaa lapselleen jo pienenä korvakorut ! Ja se ei todellakaan kuulu kenellekkään ulkopuoliselle ihmiselle ! Ja se ei todellakaan ole mitään pahoinpitelyä, se on kaukana siittä ! Mulle on laitettu jo pienenä myös korvakorut ja voin sanoa näin kohta vuoden ikäisen lapsen äitinä että minä myös mietin että laittaisinko hänelle jo korvakorut mutta lapsen isä laittaa hieman vastaan tätä asiaa, mutta aika näyttää ! Pakko yhtyä tuohon edelliseen kirjoitukseen sen verran että se on aivan totta jos lapsi ei tykkää niistä, niin se saa pois.

    VastaaPoista
  33. Moikka Tanja! Oot mun lemppari Teiniäidit -sarjassa, ja siks tulinkin (vihdoin) lukemaan sun blogia joka osottautu niin mielenkiintoseksi että oon selannu sitä jo näin pitkälle :)
    Mut niin, toi korvakoruasi: Hmm. Mulle itselleni on laitettu korvanreijät 3vuotiaana koska itse sitä pyysin. Valitsin siis 3 vuotiaana itse kivun ja kärsimyksen ja äidille se oli OK vaikka se varmasti tiesi että en tosiaan tiedä kuinka paljon se oikeasti sattuu.
    No, niinhän häntäkin oli haukuttu siellä liikkeessä kun niin nuorelle laittaa korvikset vaikka itsehän ne halusin? Tätä kun vaan eivät muut tienneet..

    Pointtini on kuitenkin se, että jos olen kolmivuotiaana pyytänyt korvikset olen ollut suunnilleen yhtä tietämätön asiasta kuin Oona nyt, itkenyt aivan samalla tavalla ja mikä parasta, en edes muista koko asiaa kuten Oonakaan ei tulevaisuudessa. Joten syytänkö nyt itseäni yhyy minulla on korvikset (jotka muuten menee kyllä umpeen jos minä tai Oonakaan ei haluta pitää niitä jatkossa) vai syytänkö äitiä että teki niinkuin käskin..

    Ihme vouhkaamista tällaisesta asiasta.. toivottavasti ymmärsit mun pointin ja tsemiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Noo, mutta eipä noista välittää kannata. Mielenterveyshän siin vaan menee jos alkaa kaikkien haukkuja ja pätemistä sen syvällisemmin miettimään :D Ja kiitos sulle! :)

      Poista
  34. Löysin nyt vasta sun blogin iltalehden kautta ja järkytyin mitä ihmeen paskaa ihmiset jaksaa täällä valittaa. Asia olis taatusti ollu aivan toinen jos kyseessä olis ollut vanhempi äiti, mutta auta armias ku oot nuori, ni oot automaattisesti paska äiti. Mun mielestä asia ei kuulu kenellekkään muulle, jos haluat omalle lapsellesi reiät korviin (missä oon sun kanssa samalla linjalla ! jos tyttö tulee, reiät korviin.) Mun mielestä toi on niiiiiin naurettaavaa miten ihmiset jaksaa valittaa tollasesta aiasta. Menköön valittaan niille ketä oikeesti lyö lastaan eikä välitä muutenkaan yhtään. Ja ihan voin omasta kokemuksesta sanoo, että mulle otettiin 1-vuotiaana reiät korviin, eikä oo kyllä MINKÄÄNNÄKÖSIÄ traumoja jääny, päinvastoin, nyt niitä on kertyny muutama lisää. Muutenkin ärsyttää ihmisten asenne. Jos oot saanu nuorena lapsen, se ei tarkota että olisit paska äiti ! ehkä just päinvastoin. Ja mitä oon seurannu teiniäidit -sarjaa ja lukenu sun blogia, ni vaikutat tosi hyvältä äidiltä Oonalle. Ja Oona on ihan sun näkönen, sulonen lapsi. :) Älä ikinä ala ottaan haukkujia tosissaan, jatka samallai ! :)

    Neiti 19.v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii'i.. en jaksakkaa enää :D Oon jo ''tottunu'' siihen. Esim. Joku mielisairas muija oli puhunu paskaa meijän luokkalaisista vaikka ei edes tunne ketään meistä ja oli mm. sanonut musta, että mulle ei sais antaa lasta ja oon teiniäiti ämmä.. tai jotain tonnepäi.. Ei kyllä hätkähdyttänyt ollenkaan.. Toisinku jotkut luokastani oli raivon partaalla puhelin kädessä soittamassa kyseiselle ihmiselle :D

      Noo ehkäpä ne jossaki vaiheessa vihdoin tajuais :D

      Kiitos :)

      Poista
  35. On monia hyviä puolia miks laittaa korvikset pienelle.
    1. se ei ala hiplaamaan niitä joten tulehdusriski pienenee.
    2. Se ei muista koko asiaa jo viikon kuluttua.
    3. pienen lapsen iho paranee nopeammin joten koru paranee myös nopeammin.

    VastaaPoista
  36. En ymmärrä miten se tekee huonon, vastuuttoman yms. äidin jos laittaa lapselleen korvareijät. Oma äitini laitatti minulle korvareijät 3kk iässä, 12.v maksatti napakoruni ja 14.v huulikoruni. Voin vain kuvitella miten häntä on katsottu :D Ja niin se minunkin ätini jopa neljännelle lapselleen laitatti samassa iässä korvareijät. Ja siitä viellä että ne voi tipua tai jäädä kiinni johonkin.No joo niitä ymmärrän jotka kasvattavat lapsensa pumpulissa. Voihan pöydältäkin tippua jotakin ja se on hetken päästä suussa. Esimerkiksi voi sormi tai käsikin jäädä johonkin jumiin. Eiköhän se ihan tohon lapsuuteen kuulu että kolhitaan kulmissa yms, ne korvakorut pieni vaara moniin muihin, mitä voi sattua, kun nimeomaan ei se äidinkään silmä kerkiä koko aika katsomaan. Hohhoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä voisikin kysyä juuri heiltä, jotka tälläsia asioita sanovat! Ja totta puhut! :)

      Poista
  37. Kommentoin tosin vähän myöhään, mutta olen samaa mieltä edellisen anonyymin kanssa, että ei reikien otto korviin Oonalle tee susta mitenkään "huonompaa" äitiä tai ole pahoinpitelyä. Itse olen sitä mieltä, että jos reiät lapselle korviin ottaa niin se kannattaa tehdä tollai pienenä tai sit reilusti vanhempana ehkä jonain kymmenen täyttäneenä. Perusteluni tähän on et ihan pienenä ei niin paljon tajua itse tai kaverit niitä reikiä hipelöidä ja vanhempana taas ymmärtää olla tekemättä sen. Itselläni otettiin reiät korviin jonan 7-vuotiaana, ehkä just siinä pahimmassa iässä ja tietysti ne tulehtu ihan varmaan siitäkin syystä että en malttanut olla niitä näpräämättä, kun oli niin siistiä, että oli korvareiät. Kipua ajatellen en ole koskaan ymmärtänyt, että mitä ihmiset siitä kivusta vouhottaa, koska omasta mielestäni se reikien otto ei ollut niin kovaa kärsimystä. Kivun pelko on kyllä estänyt osan kavereistani korviksien oton. En kuitenkaan tunne ketään, joka ei muusta syystä korviksia olisi jättänyt ottamatta. Tosi moni, etenkin pikkutyttö haluaa korvakorut ja muistan itsekin kadehtineeni niitä joilla ne oli ennen, kuin ne itse sain. Jos kuitenkin joku joskus haluaisi ottaa ne pois, niin minulla on kokemuksia, että tavalliset korvareiät umpeutuu hyvin. Näin kävi siskollani, kun hän oli pari vuotta ilman korviksia, kunnes laittoi uudet reiät. Vain yhdestä asiasta olen kanssasi erimieltä. Ei ole minun asiani, mutta en pitänyt siitä että taisit ottaa reiät lapsellesi toimiaksesi omien mielihalujesi mukaan, etkä perustellut asiaa itsellesi kunnolla. Haluan vielä sanoa, että olet järkevin ja vastuuntuntoisimman oloinen äiti teiniäiti sarjassa ja paljon tsemppiä teidän perheelle. Toivottavast sekavast jutustani saa selkoa:)
    tyttö 14-vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ja hyvin sai selkoa, en usko, että Oona haluaa reikiä pois? :)

      Poista
  38. Me käytiin ottamassa meiän 1-vuotiaalle tytölle kans kesällä korvikset, laitto meni tosi hienosti ei edes itkenyt. Reiät parani hyvin. Normikorvikset kerkes olen jotain viikon ku toinen oli yöllä irronnu, joten päätimme sitten ottaa toisenkin pois :(. En tiedä koska käymme laitattaan reiät uudestaan. Meiän mielestä korviset sopii hyvin pienellekin tytölle :)

    VastaaPoista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonalla oon tarkistellut lukkoja niin ne on ainaki tosi tiukasti kiinni ettei ihan äkkiä lähe! :D Mut noi harjotuskorvikset yleensä onki tosi vaikee ''avata''! :) Tsemppiä uusien reikien ottoon, vanhemmalla iällä niiden ottaminen voi olla hieman hanklaa?

      ps. Oot kommentoinut kaksikertaa? :O

      Poista
  40. Aika sanattomaksi ensialkuun vetää, että vauvalle tehdään reiät korviin ja se perustellaan sillä, että vauva ei osaa kieltäytyä. Mitähän kaikkea muuta olet lapsellesi suunnitellut tekeväsi ennen kuin tämä osaa alkaa kieltäytyä ja pistää vastaan?

    Maailmalla on myös yleistä poikavauvojen ympärileikkaus. Siinäkin puolustuskyvytöntä lasta silvotaan ennen kuin lapsi kykenee kieltäytymään tai edes pakenemaan. Mitään lääketieteellistä perustelua leikkelylle ei ole, kyse on pelkästä vanhempien halusta. Tämä ympärileikkaus tuli siis heti rinnasteisena mieleen tästä väkisin
    rei´ittämisestä.

    Toivoisin että lapset saisivat olla luonnonlapsia niin pitkään kuin mahdollista ilman ulkoisia merkintöjä ja lävistyksiä, mutta aikuisistahan se on kiinni turmellaanko vauvaa vai ei.

    Vasikoillekin isketään korviin lävistykset ja kirkuvan väriset EU-laput korviin ilmaisemaan omistajaa, vauvojen korvikset miellän vähän samaan kategoriaan. Lävistys vauvalla ei kerro vauvasta, vaan vanhemmasta. Ja poikkeuksetta lävistetty vauva kertoo vanhemmastaan vain negatiivista viestiä.

    Särähti korvaani kovasti tuo hokema että päätät seuraavat 18 vuotta kaikesta lapsesi elämässä. Olisitko itse suostunut siihen että sinuun olisi käytetty sellaista absoluuttista sananvaltaa eikä omalla mielipiteelläsi olisi mitään merkitystä, ei, vaikka asia koskisi omaa kehoasi? Suostuisitko siihen, että sinut synnyttänyt henkilö pitäisi oikeutenaan omistaa sinun kehosi?
    Se jos mikä kuulostaa keskenkasvuisen puheelta. Aivan kuin yrittäisit hypätä lapsuudesta aikuisuuteen noin vain luullen että aikuisuus tuo oikeuden ryhtyä diktaattoriksi. Aikuisuus ei ole pelkkää vapautta ja päätösvaltaa, vaan aikuisuus on myös vastuuta ja kykyä ajatella muitakin kuin itseään. Ja etenkin vanhempana on osattava asettaa lapsen paras omien mielihalujen edelle.

    Ryhtymällä vanhemmaksi olet luopunut teini-iän elämäntyylistä, elä siis valintasi kanssa äläkä yritä enää olla teini jolla on nyt vauva, sellainen "hauska asuste" ja "persoonasi jatke". Lapsi on oma itsenäinen ihmisensä. Hänen näkemyksensä asioista voivat vanhemmiten olla hyvinkin kaukana omistasi. Turvaa siis hänelle valinnan mahdollisuus ja pidä hänelle maailma avoimena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo.. No mä en kato vanhempia joiden vauvoilla on korvikset niin mitenkään kieroon tai vähättele niitä vanhempana.. Mä hoidan lapseni hyvin! Oli sillä korvikset tai ei.. Ja, vaikka kattoiskin mua kieroon ja vähättelis mun äitiyttä sillä, että oonalla on korvikset niin hyvää päivää.. Antaa toisen ajatella jos siltä tuntuu. Niin kauan ku kukaan ei oikeestikkaan tunne mua äitinä tai ihmisenä niin kenenkään on turha arvostella mua.. Enkä nyt siis tarkoita tätä vittuiluna tai mitään..

      Ja tarkotan tolla kyllä enemmänkin sitä, että päätän sen asioista you know.. no joo et teidä kun se asian noin käsitit.. En kuitenkaan tarkoita tota sillä, että jos haluun, että se ottaa 15v hellokitty tattoon niin sit sen kans se pitää ottaa, koska MÄ niin haluan..

      Ja juu, en koita olla mikään diktaattori ja pidän lastani kyllä ihan ihmisenä ja kohtelen sitä myös ihmisenä. En muutenvaan oo antanu Oonalle rakkautta ja koko elämäni on omistettu oonalle.. mut en nyt jaksa alkaa jauhaa nästä samoista asioista, joista saan jauhaa jokapäivä! :)

      Poista
  41. Lastensuojelun mielipide asiasta:
    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/lastensuojelu-korvakoru-loukkaa-vauvan-koskemattomuutta/2011/10/1404821

    Itse olen huolissani juurikin noista terveysriskeistä, en niinkään aiheuttamastasi kivusta. Vaikken sitäkään kyllä ymmärrä, että vauvalle aiheutetaan kipua äidin turhamaisuuden vuoksi, kun kyse ei todellakaan ole terveyden edistämisestä, toisin kuin rokotettaessa...

    VastaaPoista
  42. En ole itse teini, vaan sellainen AIKUINEN(tai ainakin ikää on niin paljon). Enkä varmasti laittaisi lapselle korvakoruja, MUTTA se mikä tossa jutussa särähti pahasti oli se teiniäitiyden korostaminen ja sillä mätkiminen. Mä olen tästä asiasta joskus keskustellut parikymppisenä ja ärtynyt siitä, kuinka asenteellisia melko nuoretkin ihmiset saattaa olla.

    Kyllä aikuiset ihmiset pystyy tekemään typeriä valintoja siinä missä teinitkin - ja joskus on tehnyt mieli mennä kajauttamaan joidenkin AIKUISTEN päitä siitä, miten ne kohtelee lapsiaan oman egonsa jatkeina tai on muuten asenteellisia tai välinpitämättömiä.

    Minusta olet ohjelmassa vaikuttanut kypsältä 'vanhemmuuteen', vaikka monissa muissa asioissa vielä teini oletkin. Tosin en nyt sinua oikeasti tunne, mutta vaikuttaa ainakin siltä, että laitat tyttösi etusijalle. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  43. Pakko heittää omaki lusikka tähän soppaa :D Mulle laitettii 3-vuotiaana korvii reijät. Kyllä, olen kuullu että itkin ja katoin äitiä ja sanoin "sattuu, laitetaa seuraavana päivänä toinen". Ja niin tehtiin. Seuraavana päivänä mentiin reijittämään toinen korva. En muista edes koko tapahtumaa, näin mulle on kerrottu :)

    Naurattaa itteäniki nyt jälkeepäin ajateltuna. Enkä koe tulleeni pahoinpidellyksi. Ja isompana halusin korvikset pois, ne otettiin ja laitettii myöhemmin takas kun pyysin. Vaikka muutaman vuoden on ollu korvikset pois, en kanna kaunaa vanhemmilleni siitä että ottivat reijät vaikka en tajunnutkaa mistään mitää vielä :D Eikä noi pienet reijät korvissa estä mua elämästä? Haloo! :D

    No ei kyllä mulla on ollu saatanan vaikee ja traumaattinen lapsuus, voitteko kuvitella mulle otettii reijät korviin, vaikka itse en osannut sillo vielä niitä haluta :D Porukat aihetti tahallee kipua hahaha. Jostaki syystä te anot nauratatte mua.

    Sitä paitsi, Oona on mun mielestä Tanjan lapsi, ei pitäisi teiän päätä vaivata yhet reiät teille vieraan lapsen korvissa :D Korvikset ja tällai haloo? Ja Oona tuskin tulee kantamaa kaunaa ja vihaa vanhempiaan isompana tästä? :D Ja vaikka kantaisiki kaunaa, mitä se teiän paskaa jäykistää ;) :DD:D

    Sori Tanja, oli ihan pakko, vaikka tästä on aikaa mutta ku nauratti! :)

    VastaaPoista
  44. Mulle on ittelle laitettu korvikset 2 vuotiaana. :D Että en yhtään kato kieroon kun laitoit vaavilles korvikset. :) Mäkin ajattelin laittaa sitten joskus mun lapselle pienenä korvikset. :D

    VastaaPoista
  45. Miksi valitatte jostain korviksien otosta kun mitä pienenpi sitä pienenpi kipukynnys , vähemmän se tommoselle pikkuselle sattuu mitä aikuselle ihmiselle . ja eiköhän ihan vanhemmat tee sen päätöksen että laitetaanko ne vai eiko. ja ei siinä ole mitään pahaa jos on niin se on ihan muiden ogelma . ja sitä ei ole suomenlaisa sanottu että et saisi ottaa alle 6 vuotiaalle korviksi koska hän ei pysty vastaamaan asiaan mitenkään ! :)

    VastaaPoista
  46. No tuskinpa Oona muistaa isompana sattuko korvien reijittäminen paljoa vai vähän :DD älkää haukkuko Tanjaa! Tanja on kaikkein paras äiti oonalle vaikka onkin saanut lapsensa alaikäisenä. Vaikka äiti olisi teini, se ei tarkoita sitä että se on huono äiti joka ajattelee vain itteesä!

    VastaaPoista